AUTOT Audi piti Saksan Neckarsulmissa vuosittaisen yhtiökokouksensa, jonka yhteydessä annettiin myös varsin mielenkiintoista tietoa rinkulamerkin tulevista malleista. Audilla pitää kiirettä, koska saksalaisten viisi ydinmallia uudistetaan vuoden sisällä. Niitä ei vielä nimetty, mutta kyseessä ovat todennäköisesti A1:n, A6:n, A7:n, A8:n ja Q3:n seuraavat sukupolvet.
Niistä ensimmäisenä paljastetaan merkin lippulaiva A8, joka tuodaan julkisuuteen 11.7. Barcelonassa järjestettävän Audi-tapahtuman yhteydessä. Sekä A8:sta että coupé-henkisestä A7:stä on tulossa myös hybridiversiot, jotta rinkulamerkki saavuttaa jatkuvasti kiristyvät hiilidioksidipäästötavoitteet. Lisäksi Audin mallivalikoimaan lisätään Q4- ja Q8-nimiset coupé-kattoiset SUV:t, jotka edustavat vielä polttomoottori- ja hybriditeknologiaa.
Audin perinteiset ydinmallit siirtyvät vaiheittain sähkövoimaan 2020-luvun puolella, ja vuoteen 2025 mennessä peräti kolmanneksen merkin myymistä autoista pitäisi olla joko kokonaan tai osittain sähkökäyttöisiä. Lisäksi Ingolstadtin rinkulamerkki esittelee kolme täysin uutta sähköautoa seuraavien kolmen vuoden aikana.

Ne tunnetaan Audin nimeämislogiikan mukaan e-tron-malleina, ja uusia sähköautoja on ennakoitu jo parilla konseptilla. Saksalaisten sähköautouutuudet ovat siis e-tron quattro– ja e-tron Sportback -nimisten katumaasturitutkielmien tuotantomalleja, ja niistä jälkimmäisessä on A7:n tyylinen coupé-henkinen katto. Kolmannesta sähköuutuudesta ei ole tihkunut julkisuuteen vielä tarkempia tietoja.
Audi käyttää e-tron-nimeä jo nykyisen A3:n hybridimallista, jossa hyödynnetään samaa tekniikkaa kuin VW Golf ja Passat GTE:ssä. Tulevat e-tronit ovat sen sijaan puhtaita sähköautoja, jotka pohjautuvat kuitenkin VW-konsernin muidenkin merkkien käyttämille rakenteille. Audi on jo sopinut kehittävänsä tulevia pohjalevyjä yhdessä konsernikumppani Porschen kanssa, joten sähköautouutuudet voitaisiin tehdä samalle perusrakenteelle Porschen hartaasti odotetun Mission E -sähköauton kanssa.
Tämä voisi tarkoittaa myös sitä, että sähköautojen perusmallit olisivat takavetoisia ensimmäistä kertaa Audin historiassa. Tehokkaampiin versioihin saataisiin toteutettua puolestaan Audille tyypillinen neliveto kahden sähkömoottorin avulla.
Rinkulamerkin yhtiökokouksessa kerrottiin myös, että Audi aikoo toimia autonomisen ajamisen johtavana merkkinä VW-konsernin sisällä. Audin tavoitteena on saada tuotantoon pieni sarja kaupunkikäyttöön tehtyjä itsestään liikkuvia autoja vuoteen 2021 mennessä. Lisäksi Ingolstadtin premium-merkki aikoo tarjota liikkuvuuspalveluja maailmanlaajuisesti MyAudi-nimisen alustan kautta.
Kommentoi Facebookissa