AUTOT Audi liittyi hiljattain sähköautomerkkien joukkoon, kun e-troniksi nimetty sähköinen crossover esiteltiin alkusyksystä. Auto nähtiin Suomessakin jo muutama viikko sitten, ja myynti alkaa lähiaikoina. Rinkulamerkin sähköistyminen ei jää tähän, koska tulossa on peräti 12 täyssähköistä Audia vuoteen 2025 mennessä. Niistä kolme ensimmäistä lanseerataan markkinoille kahden vuoden sisällä, ja loput yhdeksän tulevat noin puolen vuoden välein seuraavien viiden vuoden aikana.
Jo ensi vuonna vuorossa on e–tronin coupé-henkinen Sportback-versio, ja sen jälkeen tulossa on e-tron GT:ksi nimetty matalampi neliovinen sportti. Tästä autosta annettiin esimakua jo nyt, kun Audi esitteli Los Angelesin autonäyttelyssä täyssähköisen neliovisen gran turismon konseptiversion. Pitkänokkaisen ja matalan auton mittasuhteissa on jotakin perin tuttua, ja tälle on syynsä. E-tron GT on nimittäin käytännössä Audin versio tulevasta Porsche Taycanista, ja autot myös tehdään samalle perusrakenteelle.

Audin muotoilu seuraa kuitenkin omia polkujaan yksityiskohtien osalta. Noin viiden metrin pituinen ja kaksi metriä leveä e-tron GT edustaa suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin polttomoottorikäyttöinen A7, ja esimerkiksi takavalot yhdistävässä ledinauhassa on selvää sukunäköä Audin perinteisemmän viisiovisen coupén kanssa. Muuten uutuuden muodoissa on suorastaan virkistäviä uusia tuulia, joita on kaivattukin rinkulamerkin itseään toistaneeseen designiin.
Nokan ilme on lähes häijy, ja maskin hunajakennomainen kuviointi muistuttaa Audin RS-sporttimalleista. Tämä on harkittu vihje, koska tuotantoversion kehittämisestä vastaa RS-Audienkin luojana tunnettu Audi Sport. Kylkilinjaa dominoivat näyttävät pullistukset, ja sekä etu- että takavaloissa on nuolimaisia kuvioita. Sisusta seuraa puolestaan Audin viimeisimmissä tuotantomalleissa nähtyä linjaa, jossa kosketusnäytöt ovat syrjäyttäneet perinteiset napit lähes täysin.
Uutuuden muotoilussa on haluttu korostaa myös pitkälle alas vietyjä sivuhelmoja, jotka kätkevät taakseen litteään lattiarakenteeseen integroidun 90 kWh:n akkupaketin. Sähköisen toimintasäteen pitäisi olla yli 400 kilometriä uuden WLTP-standardin mukaan mitattuna, mihin myös kevyellä korirakenteella on osansa. Siinä on hyödynnetty useita eri materiaaleja, kuten hiilikuituista kattoa sekä alumiinista ja suurlujuusteräksestä tehtyjä osia.

Esimerkiksi Tesla Model S:n haastavassa sähkö-Audissa käytetään omaa sähkömoottoria molemmilla akseleilla, eli auto on nelivetoinen merkin kunnianarvoisten perinteiden mukaisesti. Mukaan on saatu lisättyä vielä vääntöä saman akselin pyörien välillä jakava torque vectoring -toiminto ja energian talteenotto jarrutuksissa. Huipputehoksi kerrotaan 434 kilowattia, eli noin 590 hevosvoimaa. E-tron GT:n pitäisi kiihtyä näillä voimavaroilla vain 3,5 sekunnissa nollasta sataan, ja huippunopeuskin on sähköautolle kunnioitettavat 240 km/h.
Latauksenkin nopeuteen on panostettu Porschen kehittämän teknologian ansiosta, ja niinpä 800 voltin akkupaketin saa ladattua 80-prosenttisesti täyteen vain 20 minuutissa. Käytännöllisyyttä edustaa puolestaan 450 litran tavaratila, jota on täydennetty vielä nokkapellin alla piilevällä 100 litran vetoisella lisäruumalla. Tässäkin suhteessa mallia on otettu Teslasta, jolle e-tron GT ja sisarmalli Porsche Taycan heittävät kovan haasteen lähivuosina.
- Lähde InsideEVs
Kommentoi Facebookissa