LIIKENNETURVALLISUUS Kuopion poliisi kertoo, kuinka Puistokadun ja Suokadun risteyksessä tapahtui 27.5.2021 kello 14.35 liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto osui kolmevuotiaaseen poikaan, joka oli ylittämässä tietä. Lapsi kaatui törmäyksen seurauksena ajoradalle, mutta ei kuitenkaan loukkaantunut.
Poliisipartio sattui olemaan paikalla, ja partion tekemien havaintojen perusteella henkilöauto ajoi liikennevaloilla ohjattuun Puistokadun ja Suokadun risteykseen Puistokatua pitkin, kun samaan aikaan nainen lähti kahden lapsensa kanssa ylittämään Puistokatua suojatietä pitkin. Henkilöauto osui jarrutuksen jälkeen toiseen suojatiellä olleista lapsista.
Risteysalueella oli tapahtuma-aikaan useita ajoneuvoja ja jalankulkijoita. Risteyksen ruuhkautumisen takia ajoneuvojen nopeudet olivat hiljaisia. Liikennevalot olivat toiminnassa. Henkilöauton kuljettajaa epäillään esitutkinnan alkaessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rikosnimikettä tarkennetaan asianosaisten ja todistajien kuulemisen jälkeen. Ensihoitoyksikkö kävi paikalla varmistamassa lapsen terveydentilan ja totesi, ettei hänellä ole sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Salossa puolestaan Ylhäistentiellä maanantaina 17. toukokuuta noin kello 8.25 aikaan auto törmäsi pyöräilevään lapseen ja poistui paikalta. Auton kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille.
Tapahtumapaikka on Ylhäistentiellä Villiläntien risteyksestä noin sata metriä Saloon päin. 11-vuotias poika oli polkupyöräilemässä kouluun, kun hänen takaansa tuli musta maasturi tai iso henkilöauto. Auto törmäsi poikaan kaataen hänet pientareelle. Auto pysähtyi hetkeksi, mutta poistui tämän jälkeen paikalta. Autoa ajoi mieshenkilö.
Poliisi ei ole tavoittanut auton kuljettajaa. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtuneen nähneiltä henkilöiltä tai muuten asiasta tietäviltä. Havainnot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja liikennepakona tieliikenteessä.
Lue myös: Rattaita työntäneen naisen perässä kävellyt lapsi kaatui suojatiellä – kääntyvä auto törmäsi
Kommentoi Facebookissa