JALKAPALLO Saksalaisen Bayern Münchenin maalivahti Manuel Neuer ilmoittaa, ettei hänen joukkueensa pelkää Mestarien liigan seuraavaa vastustajaansa englantilaista Liverpoolia.
Liverpool on pelannut erittäin vakuuttavasti tällä kaudella, kun taas Bayern München on ollut vaikeuksissa. Neuer kuitenkin suhtautuu Bayernin mahdollisuuksiin optimistisesti.
– He pelaavat erittäin hyvää kautta, ja tiedämme, että he olivat Mestarien liigan finaalissa viime kaudella. He eivät missään tapauksessa ole myöskään iloisia arvonnasta, Neuer sanoo Bayernin nettisivuilla.
– He voivat iskeä vastaan nopeasti ja ovat vaarallisia maalin edessä, mutta, kuten olemme nähneet, he ovat myös haavoittuvaisia. Ja heillä on vastassa hyvä Bayernin hyökkäys. Ne tulevat olemaan hienoja pelejä sekä Liverpoolissa että Allianz Arenalla.
Mahdollisuudet ovat 50–50
Bayern Münchenin päävalmentaja Niko Kovac arvioi puolestaan, että puntit ovat tasan.
– Me voimme kaikki odottaa hienoa ottelua. Emme olisi voineet saada kovempaa vastustajaa. Liverpool pääsi finaaliin viime vuonna, he johtavat Valioliigaa ja he ovat yksi suosikeista Mestarien liigassa.
– Me olemme kuitenkin Bayern München. Olen varma, että Liverpool tietää, että heidän on tultava toiseen osaotteluun Müncheniin. Mahdollisuudet ovat 50–50. Näemme, mitä tapahtuu. Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että menemme jatkoon.
Vedonlyönti osoittaa, että Liverpoolin ja Bayern Münchenin mahdollisuudet Mestarien liigassa ovat melko samanlaiset. Esimerkiksi Unibet antaa Liverpoolin mestaruudelle kertoimeksi 13,00, kun taas Bayern Münchenin Mestarien liigan voitto toisi rahat takaisin 15,00-kertaisina.
Betsafe puolestaan antaa kertoimeksi 1,80 sille, että Liverpool pudottaa Bayern Münchenin jatkosta. Betsafen kerroin sille, että Bayern München menee Poolin yli jatkoon, on 2,02.
Lue myös: Mestarien liigan neljännesvälierien otteluparit ovat tässä – luvassa kolme Saksa–Englanti-kamppailua
Kommentoi Facebookissa