BMW:n sähköautojen lippulaiva on aito baijerilainen

Autosta saatiin esimakua jo viime vuonna baijerilaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyn konseptin myötä.

Autosta saatiin esimakua jo viime vuonna baijerilaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyn konseptin myötä. (Kuva BMW)

Uusi BMW iNext tehdään merkin Dingolfingin tehtaalla Saksassa.

AUTOT BMW oli saksalaisten premium-merkkien eturintamassa, kun se esitteli i3-sähköauton ja i8-hybridisportin jo kohta neljä vuotta sitten. Ehkä liiankin erikoisen näköinen i3 ei ole kuitenkaan ollut mikään suuri myyntimenestys, ja sama koskee myös todella näyttävää i8:aa. Sen suosiota on rajoittanut korkea hinta ja urheiluautoksi vaatimaton teho sähkömoottorin tuomasta lisävoimasta huolimatta.

Baijerilaismerkki keskittyy lähiaikoina tavallisempien mallisarjojen pohjalta kehitettäviin hybrideihin ja sähköversioihin, kun taas esimerkiksi Mercedes-Benz ja Volkswagen ovat tuomassa markkinoille täysin omaleimaisia sähköautoja. BMW:kin on lanseeraamassa i3:n ja i8:n seuraksi kolmannen puhtaalta pohjalta tehdyn sähköauton, mutta sen tulossa kestää vielä.

Bemarin sähköuutuus saa iNext-nimen, ja autosta saatiin esimakua jo viime vuonna baijerilaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyn konseptin myötä. Sähköauto tulee markkinoille vasta vuonna 2021, mutta sen tuotantopaikka kerrottiin jo nyt. Valinta osui BMW:n kotiosavaltiossa, eli Baijerissa sijaitsevaan Dingolfingin tehtaaseen.

I3 ja i8 valmistetaan sen sijaan itäisessä Saksassa sijaitsevassa Leipzigin tehtaassa, joka on Bemarin uusin tuotantolaitos kotimaassaan. Se olisi ollut looginen tuotantopaikka myös iNextille, mutta muut syyt painoivat vaakakupissa enemmän. Dingolfing ja lähellä sijaitseva Landshutin moottoritehdas ovat nimittäin BMW:n osaamiskeskuksia suurjänniteakkujen ja sähkömoottorien tuotannossa.

INext on baijerilaisten ensimmäinen auto, joka yltää kolmostason autonomiseen ajamiseen.
INext on baijerilaisten ensimmäinen auto, joka yltää kolmostason autonomiseen ajamiseen. (Kuva BMW)

Dingolfingissä tehdään jo nyt 5- ja 7-sarjojen hybridiversioita tavallisten mallien ohella. Tuleva iNext on kuitenkin tehtaan ensimmäinen täyssähköauto. Dingolfingin tuotantolaitoksella valmistettiin viime vuonna 340 000 autoa, mikä vastasi noin 14,4 prosenttia BMW:n kokonaistuotannosta. Dingolfingin tehtaalla on pitkät perinteet, koska baijerilaismerkki sai sen ja Landshutin toimipaikan haltuunsa jo 50 vuotta sitten Glas-merkin hankkimisen yhteydessä.

Bemari on sijoittanut tähän mennessä jo yli 100 miljoonaa euroa sähkö- ja hybridiautojen vaatimien akkujen valmistukseen Dingolfingissä. BMW aikoo tänä vuonna nostaa sähkö- ja hybridiautojensa myynnin 100 000 kappaleeseen, kun niitä saatiin viime vuonna kaupaksi reilut 62 000 yksilöä. Leijonanosa näistä autoista on tavallisiin mallisarjoihin perustuvia hybrideitä, mutta i-autojen myynnin odotetaan kasvavan huomattavasti iNextin myötä. Vuonna 2025 kokonaan tai osittain sähkövoimalla liikkuvien mallien pitäisi muodostaa jo 15-25 prosenttia koko merkin maailmanlaajuisesta myyntivolyymistä.

INext on muuten baijerilaisten ensimmäinen auto, joka yltää kolmostason autonomiseen ajamiseen. Kuski voi siis luovuttaa autolle täyden hallinnan ajamisesta tietyissä olosuhteissa. Sähköuutuuden tekninen arsenaali mahdollistaisi jo seuraavankin, eli nelostason itsenäisen ajamisen. Sen taustalla olevan softan saatavuus riippuu kuitenkin BMW:n ja sen strategisten kumppaneiden, kuten Intelin ja Mobileyen muodostaman allianssin saavuttamista kehitysaskeleista.

Kommentoi Facebookissa