KUNNIANLOUKKAUS Useita dekkareita kirjoittanut Veikko Wexi Korhonen on saanut syytteen kunnianloukkauksesta. Korhosen Citroen 2 CV -auto varastettiin. Kirjailija laittoi Facebookiin päivityksen, jossa hän epäili erästä henkilöä Sitikan varastamisesta. Kunnianloukkaussyyte tuli siitä.
Veikko Korhonen loukkaantui vakavasti muutama vuosi sitten Fuengirolassa. Hän liukastui kylpyhuoneessa ja iski päänsä kaakelilattiaan. Seurauksena oli vakava aivovamma, ja Wexi päätyi pyörätuoliin.
Wexi Korhonen tunnetaan myös laskuvarjohyppääjänä. Hän on tehnyt tuhansia hyppyjä ja on tarkkuushypyn moninkertainen Suomen ja Pohjoismaiden mestari. Wexin uran tähtihetki oli se, kun hänet valittiin vuoden 1988 Soulin olympialaisten avaushypyn hyppääjäksi. Sponsorikiista oli se, joka esti lopulta Wexin hypyn. Wexillä ja kisoilla oli eri sponsori.
Fugessa loukkaantuminen johti sairaalakierteeseen, ja sen kuluessa varastettiin Tampereella Wexin auto. Facebookiin kirjoituksessa hän epäili auton varastajaksi erästä henkilöä. Se toi syytteen kunnianloukkauksesta.
– Ikävää, että näin pitkälle mentiin, mutta ei mahda mitään, Wexi Korhonen sanoo.
Nykyään Veikko Wexi Korhonen asuu Tampereen Tammelassa, samoilla kulmilla, missä majailee myös hänen dekkareidensa sankari Kari Salo.
Lue myös: Dekkarikirjailija nukahti auton rattiin Espanjassa
Kommentoi Facebookissa