AUTOT Muutkin kuin superautovalmistajat kilpailevat Nürburgringin radan legendaarisella Pohjoislenkillä, eli Nordschleifella saavuttamillaan kierrosajoilla. Yksi himoituista titteleistä on ollut esimerkiksi etuvetoisten tuotantoautojen kierrosennätys.
Se on ollut GTI-luokan, eli niin sanottujen hot hatchien heiniä. Meriitti oli pitkään Renault Sportin kehittämän Megane R.S:n hallussa, mutta sitten Espanjan suunnalta tuli vastaisku. 280-heppainen Seat Leon Cupra nappasi tittelin itselleen, mutta tätä iloa ei kestänyt kauan. Turbovoimaa peltinsä alle saanut Honda Civic teki nimittäin uuden ennätyksen yli 300 hevosvoiman turvin, mutta mikään ei ole ikuista.
Seuraavaksi titteli siirtyi VW Golf GTI Clubsport S:n haltuun. Volkkari meni ennätyksen tavoittelussa jo niin pitkälle, että jopa takapenkki poistettiin auton keventämiseksi. Tämäkin ennätys siirtyi kuitenkin historian lehdille, koska Honda nappasi nyt kruunun takaisin itselleen upouuden Civic Type R:n avulla.
Viimeisimmän Civicin sporttiversio ylsi Ringillä tarkalleen seitsemän minuutin ja 43,8 sekunnin aikaan. Suoritus on lähes 5,5 sekuntia nopeampi kuin Golf GTI:n saavuttama aika, ja edeltävään Civic Type R:n eroa syntyi jo melkein seitsemän sekuntia. Ennätysajo tehtiin huhtikuun alussa esisarjan yksilöllä, joka vastaa kuulemma tekniikaltaan lopullista tuotantomallia.

Autoon asennettiin kuitenkin koko matkustamon kattavat turvakaaret varmuuden vuoksi. Niistä tuli hieman lisäpainoa, mitä kompensoitiin poistamalla takapenkki ja äänentoistojärjestelmä. Uuteen kierrosennätykseen yllettiin katulaillisilla, mutta ratakäyttöön optimoiduilla renkailla.
Hondan uutuuden kehitystyöstä vastannut Ryuichi Kijima kertoo, että uusi Type R kykenee edeltäjäänsä kovempiin kierrosnopeuksiin leveämpien renkaiden sekä raidevälin, pidemmän akselivälin, tuoreen monitukivartisen takajousituksen ja ajovakautta kohentavan aerodynamiikan ansiosta. Esimerkiksi Nordschleifen Metzgesfeldin jälkeisessä mutkassa yllettiin noin 10 km/h aiempaa kovempaan nopeuteen, ja sama toistui monessa muussakin paikassa.
Uuden Type R:n pellin alla murisee kaksilitrainen VTEC-turbonelonen, josta irtoaa 320 hevosvoiman teho ja 400 newtonin huippuvääntö. Voima välitetään etupyörille kuusivaihteisen manuaalin kautta, mutta Honda ei ole vielä kertonut auton kiihtyvyysarvoja. Edeltäjämalli pinkaisi nollasta sataan 5,7 sekunnissa, ja uutuus ei varmasti jää ainakaan huonommaksi tässä suhteessa.
Kommentoi Facebookissa