RALLI Toyotan walesilaisajaja Elfyn Evans ajoi Suomen MM-rallin voittoon. Vahvasti Keski-Suomen syksyisissä maisemissa sorateillä kaasutellut Evans päätti urakkansa upeasti voittamalla myös kisan päättäneen Power Stagen.
Evans takasi Power Stagen voitollaan viisi lisäpistettä lyömällä vuoden 2019 maailmanmestarin, Hyundain virolaiskuskin Ott Tänakin 1,7 sekunnilla.
Kisassa kolmanneksi ajoi Hyundain irlantilaisajaja Craig Breen. Toyotalla kisannut Esapekka Lappi oli parhaana suomalaisena neljäs.
Lappi sai kisasta myös kolme lisäpistettä. Hän oli Power Stagella kolmas.
– Melko hyvä tulos. Meidän pitää olla erittäin tyytyväisiä suoritukseemme. On kiitettävä tiimiä. Auto toimi täydellisesti koko ajan. Nautin siitä, että pääsin jälleen takaisin. Toivottavasti näemme myös tulevaisuudessa, kommentoi neljänneksi rallissa ajanut Lappi WRC:n haastattelussa.
Toyotan Kalle Rovanperä ajoi lauantaina ulos. Hän palasi tositoimiin sunnuntaina, mutta päätti kuitenkin jättää Power Stagen ajamatta.
Rovanperä ei ajanut sunnuntaina täysillä lauantain tärskynsä takia. Riskejä ei varsinkaan hypyissä kannattanut ottaa.
YLE:n haastattelussa toimittaja Tomi Tuominen tiedusteli Rovanperältä taustoja päätöksestä tulla takaisin ajamaan lauantain ulosajon jälkeen.
– Ainoa idea oli, että jos Elfynille (Evans) tai Sebille (Ogier) käy jotain, niin me olemme tuomassa tiimipisteitä, Rovanperä vastasi.
Kun Rovanperältä kysyttiin, oliko ajamisesta jotain hyötyä jatkon kannalta, oli vastaus rehellinen.
– Ei varmasti ollut mitään hyötyä.
Fyysisestä kunnostaan Rovanperällä oli hyvää kerrottavaa. Hän uskoi olevansa iskussa kahden viikon päästä Katalonian MM-rallissa.
– Ihan ok. Ainoa idea oli vain, ettei särje selkää pahemmin ennen tutkimuksia. On nähty, että joskus jatketaan ajamista ja ollaan sitten monta rallia sivussa. Nyt tuntuisi, että se (selkä) tulisi varmasti kuntoon ennen Espanjaa.
Toyotan Sebastien Ogier, joka oli rallin viides, jatkaa MM-sarjan kärjessä. Ogierilla on koossa 190 pistettä. Evans on 166 pisteellään kakkosena, kun jäljellä on enää kaksi MM-rallia.
Ogierilla on mahdollisuus varmistaa kahdeksas rallin maailmanmestaruutensa jo seuraavassa rallissa Kataloniassa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kalle Rovanperä aiheutti Jyväskylässä valtavan pettymyksen
Kommentoi Facebookissa