TALOUS Finnair on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi KTM Topi Mannerin, 44. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2019. Manner on tehnyt pitkän uran Pohjois-Euroopan suurimman finanssipalvelukonsernin Nordean johtotehtävissä.
Vuodesta 2016 lähtien Manner on ollut Nordean johtoryhmän jäsen sekä henkilöasiakkaista vastaavan Personal Banking -liiketoiminta-alueen johtaja.
– Topi Mannerilla on vankka kokemus yksityis- ja yritysasiakkaita koskevasta liiketoiminnasta. Sen lisäksi hän on osallistunut vahvasti pankkinsa digitaaliseen transformaatioon ja asiakaspalvelun kehittämiseen, toteaa Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen.
Karvinen sanoo yhtiön uskovan Mannerin ihmislähtöisen johtamisen sopivan hyvin Finnairin kaltaiseen palveluyritykseen. Finnair on viime vuosina uudistunut nopeasti ja jatkaa Karvisen mukaan edelleen sekä asiakaskokemuksen kehittämistä että digimuutosta.
Manner puolestaan toteaa Finnairin olevan ikoninen suomalainen yritys, jolla on merkittävä kansallinen rooli.
– Tiedän finnairilaisten sitoutuneen vahvasti yhtiöönsä ja se antaa meille hyvän pohjan jatkaa työtä yhdessä yhtiön strategian mukaisesti, Topi Manner sanoo.
Finnairin nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vauramo, joka siirtyy Metson toimitusjohtajaksi, päättää nyt työnsä yhtiössä. Toimitusjohtajan sijaisena toimii 4.9.–31.12. 2018 Finnairin talousjohtaja Pekka Vähähyyppä.
Lue myös: Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo jättää yhtiön – siirtyy Metson toimitusjohtajaksi
Kommentoi Facebookissa