Formula ykkösiin luvassa isoja muutoksia – usean tallin taru päättymässä

Mercedes ei ole vahvistanut jatkoaan Formula ykkösissä kauden 2020 jälkeen.

Mercedes ei ole vahvistanut jatkoaan Formula ykkösissä kauden 2020 jälkeen. (Kuva AOP)

Formula ykkösissä kilpailee kymmenen tallia. Peräti viisi niistä on vaihtamassa omistajaa.

FORMULA 1 Koronapandemia moukaroi maailmantaloutta kovalla kädellä. Autoteollisuus ottaa vastaan kovia iskuja, mikä luonnollisesti näkyy Formula ykkösissäkin.

Mercedes Benzin emoyhtiö Daimler on ilmoittanut merkittävistä säästöistä. Samoin Renault-konserni, joka tällä viikolla 14 600 työntekijänsä irtisanomisista.

F1-suunnitelmistaan Mercedes ja Renault eivät ole tiedottaneet. Renault on allekirjoittanut sopimuksen kilpailemisesta Formula ykkösissä, mutta Mercedes ei.

Ei olisi yllättävää, jos molemmat autojätit luopuisivat F1:ssä tehdastallitoiminnastaan. Mercedeksen huhutaan siirtyvän Aston Martinin omistukseen jo 2021. Myös Renaultille voisi löytyä ostaja jo kauden 2020 jälkeen.

Mercedes on jatkamassa Formula ykkösissä moottorivalmistajana. Samoin saattaa tehdä Renault, joka moottorivalmistajanakin saisi F1:ssä näkyvyyttä.

Renault on lopettanut F1-tehdastalliprojektinsa kahdesti aiemminkin 1977-1985 se kehitti F1-talliprojektissaan turbomoottoria. Vuonna 2001 Renault osti Benetton-tallin ja pyöritti tehdastalliaan vuoteen 2009 saakka. 2016 Renault osti itselleen takaisin.

Juttuvinkki: Kuoleman porteilta maailmanmestariksi – Mika Häkkinen hullaannutti Suomen

Mercedeksen ja Renaultin lisäksi nykyisistä talleista omistajaa saattaa vaihtaa Williams, joka on ollut viime vuodet pahoissa talousvaikeuksissa. Tallista 52 prosenttia omistava Williamsin suku ilmoitti perjantaina olevansa halukas kuuntelemaan ostotarjouksia. Williams kertoi myös purkaneensa sponsorisopimuksen päätukijansa Rokitin kanssa.

Williams oli 2019 selvästi heikoin F1-talli. Tappiotakin talli teki 13 miljoonan euron edestä.

Mahdollisesti Williams päätyisi venäläismiljardöörin Dmitri Mazepinin omistukseen. Toinen ostajaehdokas on espanjalainen Adrian Campos, joka aiemminkin on toiminut F1:ssä.

Myös Haas-talli saattaa vaihtaa omistajaa. Tallin omistaja Gene Haas ei ole sitoutunut jatkamaan F1:ssä kauden 2020 jälkeen.

Omistajavaihdoshuhuja on myös Kimi Räikkösen työnantajan Alfa Romeon ympärillä, jolla ei ole ensi vuodeksi osallistumissopimusta. Käytännössä Alfa Romeo pyörii Fiat-konsernin rahoilla toimien Ferrarin kakkostallina. Tiimin jatkosta Fiat ei ole tehnyt päätöstä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Formula ykkösten jatkosuunnitelma selvillä – heti heinäkuussa pitkä kisaputki

Kommentoi Facebookissa