GOOGLE Tampereella asuva 38-vuotias ulkomaalainen nainen sai Googlelta Irlannista 164 681 euron mainostulot ja jätti 47 010 euron verot maksamatta. Hän ei ilmoittanut tuloja veroilmoituksessaan.
Nainen julkaisi YouTube-kanavalla uutisia eräästä Afrikan maasta. Hänen saamansa tulot liittyivät YouTube-kanavalle liitettyihin mainoksiin.
Syyttäjän mukaan vastaaja on tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä, ja teko on jatkunut usean vuoden ajan. Tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä, totesi syyttäjä. Naisen kertoman mukaan tili, jolle rahat menivät, kuului todellisuudessa eräässä Afrikan maassa asuvalle henkilölle. Mainosrahat kuitenkin päätyivät naisen henkilökohtaiselle pankkitilille.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä veropetoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan vältettyjä veroja 37 356 euroa korkoineen. Summa on pienempi kuin vältettyjen verojen määrä, koska naisella oli YouTube-bisneksestään myös kuluja.
Kommentoi Facebookissa