HALLITUSKRIISI Pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa nähtiin huojentuneita poliitikkoja, kun hallituskriisi näyttää ratkeavan perussuomalaisista irtautuneen Uusi vaihtoehto -ryhmän 20 kansanedustajan tukeen. Päivän Lehden uutisen asiasta voit lukea tästä ja perussuomalaisten perinnön jakamisesta tästä.
Tiedotusvälineiden eteen astuivat valtiovarainministeri Petteri Orpo sekä pääministeri Juha Sipilä, jotka saivat seurakseen uudesta eduskuntaryhmästä niin sanotuksi Trio-ministeriksi valitun Sampo Terhon. Tilanne oli nyt käytännössä sama, kuin jos Terho olisi voittanut puolueen puheenjohtajavaalit.
Käänteiden vauhdikkuudesta kertoi Terhon mukaan se, että he olisivat paremmalla ajalla ehtineet keksiä ryhmälleen paremman nimen kuin ”Uusi vaihtoehto”. Päätöksen vaikeutta kuvastaakseen Terho kaivoi taskustaan perussuomalaisten pinssin, jonka puoluetta 20 vuotta johtanut Timo Soini oli samana päivänä poistanut rintapielestään.
Kokoomuksen sekä keskustan eduskuntaryhmät käsittelivät myöhään eilen illalla pääministeri Sipilän ehdotusta, että hallitusyhteistyötä jatketaan uuden ryhmän kanssa, entisellä hallitusohjelmalla ja entisillä ministereillä. Molemmat eduskuntaryhmät hyväksyivät ehdotuksen, vaikka entisten perussuomalaisten painoarvo hallituksessa on nyt ryhmän todellista kokoa suurempi.
Näin kuitenkin vältytään hallituskriisiltä, ja hallitus antaa asiassa lähipäivinä eduskunnalle tiedonannon, joka päättyy luottamusäänestykseen. Uudella hallituspohjalla on takanaan ainakin 106 kansanedustajaa, mahdollisesti muutama muukin siirtyy tukemaan vielä uutta ryhmää.
Soini itse arvosteli puolueloikkauksia vielä jokin aika sitten plokissaan, mutta ei aio uuden kirjoituksensa mukaan poistaa tekstiä.
– Se, joka kiviä louhii, se niihin loukkaantuu. En selitä, enkä välitä. Miksi kirjoitin viikko sitten noin? Näin vaaran, jota en halunnut uskoa. Tottakai tiesin, että saan omat sanat silmilleni. Kestän sen.
Kun Jyväskylän puoluekokouksesta nähtiin poistumassa hylätty entinen puheenjohtaja, saapui vielä samana iltana presidentin isännöimiin Kultaranta-keskusteluihin hyväntuulinen ja laajaa tukea saanut poliitikko. Asiasta voit lukea tästä.
Halla-aholaiset unohtivat sodankäynnin taidon perustan. Jos voitat vihollisen, jätä hänelle kunniallinen perääntymistie, niin saat liittolaisen. Nöyryyttämällä vastustajan saat vain vihollisen, joka odottaa uutta tilaisuuttaan. Ja se koitti nopeammin kuin uskottiinkaan.
Perussuomalaisiin jääneet henkilöt syyttävät loikkareita pettureiksi, lähteneet taas puhuvat puolueen vallankaappauksesta. Siihen pontta antoivat lehdistölle nimettömän haastattelun antaneet henkilöt, jotka kertoivat kulisseissa käydystä operaatiosta puolueen puheenjohtajiston vaihtamiseksi.
Kovimman syytöksen esitti uuden ryhmän varapuheenjohtaja Tiina Elovaara Ylen A-studiossa. Elovaara kertoi viimeisen pisaran olleen, kun Jyväskylän puoluekokouksessa nähtiin ”käsitervehdyksiä”, joista on kuviakin. Televisiohaastattelija suoristi ilmauksen natsitervehdykseksi, joita keskustelussa mukana ollut uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei kuitenkaan myöntänyt nähneensä. Sen sijaan Halla-aho jakoi sosiaalisessa mediassa myöhemmin kuvan, jossa hän sanoo käsien nostamisen liittyvän presidenttiehdokkaasta käytyyn keskusteluun.
Hieman paradoksaalista kyllä, joka tapauksessa hallituksen toimintakyky saattaa jopa parantua perussuomalaisten hajoamisen johdosta, vaikka takana olevien kansanedustajien määrä väheni. Kun aikaisemmin ulkopuolista kritiikkiä on voitu esittää puolueen niin sanotun halla-aholaisen siiven tekemisistä, on fasismikorttia nyt huomattavasti vaikeampi käyttää.
Kommentoi Facebookissa