JALKAPALLO FC Lahti voitti Veikkausliigassa lauantaina HIFK:n Helsingissä tylysti 3-0. FC Lahti karkasi jo avausjaksolla puolessa tunnissa 2-0-johtoon, eikä HIFK siitä enää toipunut.
FC Lahti nousi kauden ensimmäisen voiton myötä neljään pisteeseen ja ohitti HIFK:n sarjataulukossa. Lahti on sijalla kahdeksan juuri HIFK:n yläpuolella.
HIFK:n tilanne on karumpi. HIFK on pelannut nyt Veikkausliigassa kolme ottelua ja hävinnyt niistä kaksi. Kotona Stadin kingit ovat pelanneet kaksi kertaa ja päästäneet omiin peräti kuusi maalia kahdessa ottelussa.
Kotona HIFK ei ole onnistunut vielä kertaakaan maalinteossa. Joukkueen kauden ainoa voitto tuli RoPSia vastaan vieraskentällä.
Lauantain ottelun voisi tiivistää niin, että FC Lahti oli alusta lähtien valmis pelaamaan, mutta HIFK ei.
– Voiton avaimena oli muun muassa hyvä valmistautuminen. Pääsimme harjoittelemaan viimeistä kolmannesta viikolla ja suoritus oli onnistunut, FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli sanoi seuransa sivuilla.
Juttuvinkki: HJK tehnyt isoja sukelluksia – Aki Riihilahden uskottavuus nyt puntarissa
Zeneli löysi kuitenkin myös kehitettävää.
– Pieniä asioita pitää vielä hioa. Tämä oli myös henkisesti tärkeä, että onnistuimme hyökkäyspäässä. Ottelun ratkaisi se, että voitimme keskialueella kaksinkamppailuja, päävalmentaja linjasi.
Jo aiemmin päivällä pelattiin FC Hongan ja TPS:n välinen ottelu. Honka voitti turkulaiset 3-1.
Sarjataulukossa Honka on viidentenä. TPS on puolestaan jumbosijalla hävittyään kaikki kolme otteluaan.
TPS on Veikkausliigan ainoa nollakerholainen. RoPS saavutti perjantaina kauden avauspisteensä.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Suursuosikki HJK hävisi Veikkausliigassa – kauden ensimmäinen tappio
Kommentoi Facebookissa