JALKAPALLO HIFK:n jalkapallon edustusjoukkue pystyy jatkamaan toimintaansa. Seuralla on uutta rahoitusta ja toiminta jatkuu 2023 myös siinä tapauksessa, vaikka seura putoaisi Veikkausliigasta.
HIFK:n jalkapalloseuran urheilutoimenjohtajana 2018-2022 toiminut Mika Lönnström jätti tehtävänsä elokuussa. Hän laukoi HIFK:n toiminnasta Helsingin lehdille katkeraa tekstiä.
HIFK:n uusi hallituksen puheenjohtaja Jan Walden kertoi torstaina tiedotustilaisuudessa, että Lönnströmin kanssa oli sovittu, ettei asioita kommentoida julkisesti. Lönnström päätti kuitenkin antaa elokuussa haastattelun sekä HBL:lle että Helsingin Sanomille, joten Waldenkin päätti avata tapahtunutta julkisesti.
HIFK sijoittui viime kaudella kuudenneksi, mutta oli kauden päätteeksi konkurssin partaalla. HIFK sai uusia rahoittajia, joiden ansiosta seura pelastettiin konkurssilta.
Lönnström sai myös jatkaa tehtävissään 2022. Waldenin mukaan Lönnströmillä oli hyvinkin vapaat kädet valmentajakysymyksessä. Hän ehdotti portugalilaisryhmää, jonka hallitus myös hyväksyi.
Myös pelaajahankintoihin Lönnström sai vapaat kädet. Hallituksella oli tähän vain kaksi ohjetta. HIFK:n pitäisi päästä kuuden joukkoon ja pysyä annetussa budjetissa.
Urheilutoiminnan budjetti oli kuitenkin alimitoitettu, kuten edellisenäkin vuonna. Kuluja olikin todellisuudessa enemmän, ja nämä piilokulut osaltaan veivät HIFK:n kesäkuussa konkurssin partaalle.
Waldenin mukaan Lönnströmin toimintaan oli täysi luotto. Se rupesi keväällä kuitenkin murenemaan ja aivan perustellusti, kuten kauden tapahtumat osoittavat.
HIFK:n kausi alkoi melkoisella farssilla, kun Lönnströmin valitsema portugalilaisvalmentaja Bernardo Tavares jätti tehtävänsä koti-ikävään vedoten. Tavares siirtyi kuitenkin valmentajaksi Indonesiaan.
Walden paljasti, ettei Tavares ollut tehtäviensä tasalla. HIFK:n kapteenisto ei osannut kauden aattona sanoa, miten peliä avataan. Tavaresin ”koti-ikävää” Walden kuvailikin onnenpotkuksi.
Lönnström halusi uudeksi päävalmentajaksi Fabrizio Picaretan, joka myös väitti tehneensä HIFK:n kanssa sopimuksen. Yksikään HIFK:n nimenkirjoitusoikeuden omaava taho ei kuitenkaan ollut Picaretan kanssa sopimusta allekirjoittanut. Lönnströmillä nimenkirjoitusoikeutta ei ollut.
HIFK pestasi uudeksi päävalmentajakseen Mika-Matti ”Mixu” Paatelaisen. HIFK:n hallitus oli edellyttänyt, että Picaretan ja Paatelaisen kanssa neuvoteltaisiin ja heidät kilpailutettaisiin. Näin Lönnström ei tiettävästi kuitenkaan tehnyt.
Lönnström jäi keväällä kesäkuun loppuun ulottuneelle sairauslomalle. Hän jätti HIFK:n virallisesti elokuun alussa ja siirtyi valmentajaksi Saudi-Arabiaan. Käytännössä hän ei ollut mukana HIFK:ssa enää sen jälkeen, kun hallitus teki päätöksen Paatelaisen valmentajapestistä.
HS:lle ja HBL:lle antamissaan haastatteluissa Lönnström purkaa katkeruuttaan HIFK:n uutta omistaja- ja rahoittajatahoa kohtaan.
– Tapahtumasarja oli kuin paluu jollekin toiselle vuosikymmenelle. Seurassa töissä olevien ihmisten pitäisi tietää, mitä seurassa tapahtuu. Itse prosessia en voi kommentoida enempää, hän sanoi HS:lle elokuun puolivälissä.
Waldenin tarina Lönnströmin toimista antaa hyvin toisenlaisen kuvan. Tietysti Lönnström on ollut vaikeassa tilanteessa HIFK:n talousongelmien takia, mutta HIFK:n organisaation syyttäminen Waldenin paljastusten jälkeen kuulostaa oman vastuun kiertämiseltä virheiden jälkeen. Sekoilut Tavaresin ja Picaretan kanssa olivat täysin Lönnströmin vastuulla.
Lönnström pystyi auttamaan HIFK:n viime kaudella Veikkausliigassa kuudenneksi. Urheilutoiminnan piilokulujen myötä seuran toiminta oli kuitenkin pahasti kuralla, eikä seuraa olisi pelastettu ilman uuden rahoittajan Heikki Pajusen sekä Waldenin apua.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa