Susijengi sössi mahdollisuutensa – avasi tappiolla

Israel pehmitti Susijengin EM-kisojen avausottelussa (Kuva: Fiba.Basketball)

Israel voitti EM-koripallossa Suomen jatkoajan jälkeen koriluvuin 89-87.

KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi avasi EM-kisat Prahassa tappiolla. Israel voitti suomalaiset jatkoajalla koriluvuin 89-87.

Suomi hallitsi ottelun alkua selvästi. Ennen taukoa Israel sai juonenpäästä kuitenkin kiinni ja kuroi etumatkan umpeen.

Tauon jälkeen Susijengi joutui takaa-ajajaksi. Viimeinen neljännes oli suomalaisilta parempi ja tasatilanteessa ottelu eteni jatkoajalle.

Jatkoajalla suomalaiset tekivät liikaa helppoja virheitä. Israel onnistui hyökkäyksissään paremmin. Washington Wizardsin NBA-pelaaja Deni Avdija pelasi israelilaisista erinomaisen ottelun.

Susijengi epäonnistui selkeästi. Ottelu olisi ollut voitettavissa. Lauri Markkanen heitti 33 pistettä, mutta pelasi epätasaisen ottelun, vaikka esittikin välillä näyttäviä yksilösuorituksia.

Tappio oli Suomelle ikävä takaisku, mutta jatkohaaveita se ei vielä vienyt. Mikäli Susijengi lauantaina voittaa Puolan, on jatkopaikka aivan realistinen.

Alkulohkossa Suomi kohtaa myös Serbian, Tshekin ja Hollannin. Neljä parasta etenee lohkosta Berliinissä pelattaviin pudotuspeleihin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Susijengin MM-kisapaikka on Suomen urheiluhistorian suurimpia saavutuksia

Kommentoi Facebookissa