JÄÄKIEKKO HIFK nappasi tiistai-iltana kauden toisen voittonsa jääkiekon Liigassa, kun se kaatoi Pelicansin 3-1. Voitto oli HIFK:lle ensimmäinen lahtelaisista lähes kolmeen vuoteen runkosarjan osalta.
HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen iloitsi tietysti kolmesta sarjapisteestä.
– Tämä oli kova ilta ja tosi koville jouduttiin. Paljon jouduttiin puolustamaan, mutta puolustimme sitkeästi siinä mielessä, ettei juuri paikkoja annettu. Kolmanteen erään myös meidän kiekollinen pelaaminen parani, Pikkarainen sanoi Sport Contentille.
Pelicans oli ollut HIFK:lle jo pitkään suorastaan ylitsepääsemätön vastus runkosarjassa. HIFK oli edellisen kerran voittanut lahtelaiset runkosarjassa 2017 marraskuussa.
– Tässä oli tietysti myös se psykologinen puoli. Meillä on ollut tosi hankalaa Pelicansin kanssa ja olemme 10 peliä peräkkäin hävinneet heille runkosarjassa. Se luo aina myös oman asetelmansa. Siinä suhteessa tämä oli todella arvokas ja sitkeä taisteluvoitto, Pikkarainen kiitteli.
Sitkeyttä tosiaan tarvitaan, sillä HIFK:lla on ollut jo pidemmän aikaa loukkaantumisten kanssa suorastaan käsittämättömän huonoa tuuria ja sama on jatkunut tällä kaudella. Juuri nyt helsinkiläisten telakkaosasto on yhdeksän miehen kokoinen.
– Ei se mukavaa tietysti ole. Ei siihen oikein mitään ole sanottavaa, ne ovat ihan ”sotavammoja”. Ne ovat tulleet kiekon blokkaamisista, taklauksista ja alle menoista. Ei siihen oikein löydy sanoja, miksi meitä näin koetellaan. Sitäkin taustaa vasten olen tietysti tosi iloinen tuon joukkueen sitkeydestä, Pikkarainen sanoi.
Juttuvinkki: Pentti Matikaisen saavutukset jäivät MM95-hypetyksen varjoon
HIFK jysäytti viikonloppuna kovan uutispommin, kun NHL:n Florida Panthersin organisaatiossa viime kaudella pelannut sentteri Henrik Borgström liittyi loppukauden mittaisella sopimuksella HIFK:n riveihin. Oman kasvatin saaminen ryhmään lämmittää tietysti päävalmentajaa.
– Ehdottomasti se lämmittää. Hän tulee olemaan todella hyvä pelaaja meille, mutta tietenkin, kun hän teki IFK:hon sopimuksen, niin loukkaantui saman tien. Tämä on taas sitten omanlainen ennätyksensä. Kuukauden päästä maajoukkuetauon jälkeen pystyy varmasti pelaamaan ja tulee olemaan iso pelaaja meille, Pikkarainen linjasi.
Borgström on jo NHL:ssä käynyt, mutta HIFK:n Anton Lundellia odottaa iso yö. Hänet varataan todennäköisesti ensimmäisellä kierroksella NHL:ään ensi yönä Suomen aikaa. Pikkarainen on saanut valmentaa jo pitkään huippulahjakkuutta.
– Anton on sellainen pelaaja, joka on kehittynyt tasaisesti koko ajan. Hän ei ole mitään hirveitä kehitysloikkia ottanut, vaan kehittynyt tasaisesti. Nyt on luistelu taas kehittynyt uudelle tasolle. Hieno yö hänelle ja hänen läheisilleen. Hyvä juttu on se, että meillä on huomenna vapaapäivä, niin saa vähän nukkuakin, Pikkarainen hymyili.
Teksti Ville Hirvonen
Lue myös: Pentti Matikaiselta rakentava ehdotus SM-liigalle – tuskin otetaan edes harkintaan
Kommentoi Facebookissa