HIFK:n raju kriisi – murskatappio yöttömän yön ottelussa

Kuva Fotolia

Kuva Fotolia

Konkurssiuhan kourissa kärvistelevä HIFK hävisi VPS:lle yöllä pelatussa ottelussa 1-5.

JALKAPALLO Veikkausliigassa pelattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Helsingissä yöttömän yön ottelu. Siinä sarjajumbo HIFK sai vieraakseen Vaasan Palloseuran.

Kotijoukkueelle kävi kurjasti. VPS oli tyly vieras voitettuaan maalein 5-1.

Ottelu alkoi kello 23. Erityistä peliä oli saapunut seuraamaan 3060 katsojaa.

Katsojamäärä oli pahoissa talousvaikeuksissa rämpivälle HIFK:lle hyvä, mutta mitään muuta hyvää pelissä ei HIFK:n osalta sitten ollutkaan. Vaikutti siltä, että joukkue olisi alistunut kohtaloonsa.

HIFK tarvitsee noin 140 000 euroa lisärahoitusta voidakseen jatkaa pelejään edes heinäkuussa. On ymmärrettävää, ettei pelaajista saada moisissa olosuhteissa parasta irti.

HIFK on vedonnut potentiaalisiin faneihinsa, että parhaiten joukkuetta voi auttaa tulemalla katsomaan kotipelejä. Heikko taloudellinen menestyshän johtuu juuri yleisökadosta.

Veikkausliigassa tämän kauden katsojamäärät ovat muutenkin olleet vaatimattomalla tasolla. Koronaa edeltävistä katsojamääristä ollaan kaukana.

HIFK:n heikko yleisömenestys johtunee siitä, ettei joukkueella ole realistisia menestysodotuksia. Joukkue ei ole voittanut tällä kaudella yhtään ottelua.

Ja kausi alkoi vielä katastrofaalisesti, kun päävalmentaja Bernardo Tavares jätti seuran perhesyistä. Tiettävästi perhesyyt olivat pelkkä selitys, sillä Tavares sai valmennuspestin heti Indonesiasta.

Kesken kauden HIFK:n päävalmentajaksi tullut Mixu Paatelainen ei ole saanut vedettyä kania hatusta. Paatelaisen haaste oli todella vaikea. Pelaajamateriaali ei ole riittävän hyvää, eikä seurajohdolla ole resursseja pelaajahankintoihin.

HIFK:n tilanne on epätoivoinen. Seuran toiminta voi jatkua vain uuden äveriään omistajan avulla.

HIFK:n paikalliskilpailija HJK on menestynyt taloudellisesti pelaajakaupoillaan. Veikkausliigan ottelutapahtumilla ei sinänsä ole HJK:n taloudessa oleellista merkitystä.

HIFK sai kolmisen vuotta uuden omistajan Kiinasta. Pelaajakaupoilla rikastunut äveriäs Lucas Jin Chang oli tekemässä seurasta pelaajabisnestensä farmijoukkuetta.

Changin toimintaperiaatteella HIFK:sta olisi tullut Suomessa merkittävä jalkapallotoimija, mutta hänellä menivät seuran muiden toimijoiden kanssa sukset ristiin. Joulukuussa 2020 kiinalainen savustettiinkin HIFK:sta ulos.

Noin puolitoista vuotta myöhemmin HIFK alkaakin olla terminaalivaiheessa. Tulevat viikot näyttävät, miten suuri fanipohja HIFK:lla on. Löytyykö riittävästi katsojia pelastustalkoisiin?

Teksti Otto Palojärvi

LUE MYÖS: KuPS ja HJK kompuroivat Veikkausliigassa

Kommentoi Facebookissa