HIFK:n tuska vain syvenee – kahdeksaan otteluun vain kaksi maalia

Kuva Veikkausliiga/ Risto Oksanen

SJK voitti sarjajumbo HIFK:n Helsingissä 2-0. HIFK:lla ei ollut juuri jakoa.

JALKAPALLO Veikkausliigan kriisijoukkue HIFK:n ahdinko jatkaa vain syvenemistään. Maanantaina SJK kävi voittamassa Helsingissä HIFK:n maalein 2-0.

SJK hallitsi ensimmäistä puoliaikaa täysin, eikä HIFK:lla oikeastaan ollut jakoa. Diego Rojas teki avausmaalin 14. minuutilla ja Nooa Laine toisen maalin aivan ensimmäisen puoliajan lopulla upealla sooloesityksellään.

HIFK sai muutaman hyvän paikan, mutta tehottomuus vaivasi jälleen. HIFK pelasi jo kolmannen perättäisen maalittoman ottelunsa ja on tehnyt viimeiseen kahdeksaan otteluun vain kaksi maalia.

HIFK on voittanut tällä kaudella vain yhden ottelun. Silti se on vain kuusi pistettä toiseksi viimeisenä olevaa FC Lahtea perässä, joten toive suoran putoamisen välttämisestä ei HIFK:lla ole mahdoton. Onhan pelaamatta vielä yhdeksän ottelua.

SJK otti tärkeät pisteet. Se on sarjassa seitsemäntenä tasapisteissä taulukossa edellä olevien FC Interin ja AC Oulun kanssa. Runkosarjaa on pelaamatta enää neljä kierrosta ja kuusi parasta etenee ylempään loppusarjaan.

KuPS jatkaa sarjan kärjessä kolmen pisteen turvin voitettuaan sunnuntaina IFK Mariehamnin 1-0. Lauantaina Ilveksen 4-0 voittanut FC Honka on toisena tasapisteissä kolmantena olevan HIFK:n kanssa.

Kaikki sarjan joukkueet ovat pelanneet 18 ottelua. Runkosarja käsittää 22 kierrosta, minkä jälkeen pelataan viiden kierroksen loppusarjat.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HJK altavastaajana Euroopassa – ”Se pitää ymmärtää”

Kommentoi Facebookissa