Hirvikolareita sattuu eniten syyskuussa – viime vuosina 14 onnettomuutta on johtanut henkilön kuolemaan

Huippuvuosina vuosituhannen alussa Suomessa talvehti 140 000 hirveä.

Huippuvuosina vuosituhannen alussa Suomessa talvehti 140 000 hirveä, jotka aiheuttivat vaaratilanteita liikenteessä. (Kuva Fotolia)

Kaiken kaikkiaan Suomessa tapahtuu vuosittain noin 2 000 hirvionnettomuutta.

HIRVIKOLARIT Suomessa on vuosina 2015–2019 tapahtunut 14 henkilön kuolemaan johtanutta hirvionnettomuutta, joista vain neljä on sattunut hirvivaara-alueella. Tarkkana siis kannattaa olla muuallakin ajettaessa.

Erityisiä vaaratekijöitä ovat ohittaminen hirvivaara-alueella, sateinen sää, hämärä sekä vastaan paistava aurinko. Kaiken kaikkiaan Suomessa sattuu vuosittain noin 2 000 hirvionnettomuutta ja tuhansittain peura- ja kaurisonnettomuuksia.

Onnettomuustietoinstituutin tietojen mukaan hirvionnettomuuksia tapahtuu kaikkein eniten syyskuussa ja paljon myös sen jälkeisenä loppuvuoden ajanjaksona. Peura- ja kaurisonnettomuuksia tapahtuu eniten loka-marraskuussa.

Juttuvinkki: Hirvi ja loukkaantunut karhu jouduttiin lopettamaan – kaksi pentua pakeni metsään

Eläinonnettomuuksien yleisimmät tapahtuma-ajat ajoittuvat autoilijoiden työmatkaliikenteeseen eli aamuisin kello seitsemän ja kahdeksan välille sekä iltaisin kello 17–18 tienoille, mutta onnettomuuksia tapahtuu paljon myös myöhemmin illalla.

Poliisi muistuttaa, että juuri tähän aikaan vuodesta kannattaa aamuhämärissä lähteä ajoissa töihin, vähentää vauhtia ja varata itselleen pelivaraa eläinten havaitsemiseen sekä jarruttamiseen tai väistämiseen. Iltahämärissä ja iltapimeällä liikuttaessa riittävän ajan varaaminen ja pieni nopeuden alentaminen on vähintään yhtä perusteltua.

Lue myös: Hirvieläinten metsästys pienentää kolaririskiä – onnettomuuspaikat nähtävissä myös karttapalvelussa

Kommentoi Facebookissa