JALKAPALLO HJK:n taival Eurooppa-liigan karsinnoissa päättyi rumaan tappioon Helsingin elokuun koleudessa. Turkkilainen Fenerbahce murskasi HJK:n toisessa osaottelussa 5-2 ja meni jatkoon yhteismaalein 6-2.
Istanbulissa pelatun ensimmäisen osaottelun Fenerbahce voitti 1-0. HJK lähti toiseen osaotteluun suurin toivein pystyttyään ensimmäisessä ottelussa hyvään vastukseen.
Toiveet murenivat Helsingissä vartissa Fenerbahcen siirryttyä 2-0 johtoon ecuadorilaisen tähtipelaajan Enner Valencian maalattua kahdesti. Ensin Valencia hyödynsi Luis Murillon munauksen ja hetkeä myöhemmin hän pamautti kaukolaukauksen verkon perukoille.
HJK:n piti tehdä kolme maalia ja Fenerbahcen kaltaista selkeästi laadukkaampaa joukkuetta vastaan moinen oli armoton haaste. Roope Riski kavensi 1-3:een, mutta heti toisen jakson alussa Valencia sinetöi hattutemppunsa viimeisteltyään kantapäällään.
Riku Riski teki HJK:lle toisen maalin, mutta yliajalla Fenerbahce sai vielä kaksi maalia. Lukemat 5-2 olivat tyly kertomus joukkueiden tasoerosta.
HJK:n tuskaa lisäsi Tim Sparvin loukkaantuminen. Suomen maajoukkueen kapteeni joutui jättämään kentän ensimmäisen puoliajan lopussa.
HJK:n päävalmentaja Toni Koskela totesi YLE:lle, ettei HJK pelannut parhaalla tasollaan. Siinä hän oli oikeassa. HJK:lta oli lupa odottaa tasaisempaa vastusta, vaikka voittoa ei todennäköisenä pidettykään.
Heikko alku kostautui HJK:lle tylysti. Peli oli käytännössä ohi melkein heti ja se myös johti HJK:n murskatappioon, kun HJK:n piti avata peliään.
Turkin ja Suomen jalkapallosarjojen tasoero on tietysti valtava. Fenerbahcen pelaajabudjetti on 50 miljoonaa euroa. HJK:n pelaajabudjetti oli kauden 2021 alussa 1,7 miljoonaa euroa.
HJK:lta Eurooppa-liiga jäi haaveeksi, mutta europelit jatkuvat syyskuussa uudessa Konferenssiliigassa, jonne pääsyn HJK varmisti etenemällä Eurooppa-liigan karsinnan viimeiselle kierrokselle. Konferenssiliigaan pääsy toi HJK:lle noin kolmen miljoonan euron bonuksen.
Konferenssiliigan alkulohkot arvotaan perjantaina. HJK saa sielläkin vastaansa laadukkaita joukkueita.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajat palaa tositoimiin – mielenkiintoinen tulokas mukana
Kommentoi Facebookissa