HPK:lle riitti yksi hyvä erä HIFK:n pehmittämiseen – ”Antaa aina voimaa ja uskoa”

HPK juhli keväällä 2019 jääkiekon Suomen mestaruutta.

HPK juhli keväällä 2019 jääkiekon Suomen mestaruutta. (Kuva AOP)

HPK nappasi kauden toisen voittonsa Liigassa voitettuaan HIFK:n Helsingissä 4-2.

JÄÄKIEKKO Hallitseva Suomen mestari HPK kävi perjantaina ryöstöretkellä Helsingissä kaadettuaan HIFK:n 4-2. HPK:lle riitti yksi erinomainen erä, jossa se karkasi vaisua kotijoukkuetta vastaan jo 3-0-johtoon. HIFK ei saanut kunnon kiriä enää aikaiseksi.

HPK:n päävalmentajan Antti Pennasen mukaan yksi erinomainen erä oli iso asia joukkueelle.

– Se antaa aina voimaa ja uskoa. Ensimmäinen erä oli meidän ehyin ja siinä saatiin johtoasema tehokkuuden ansiosta. Toinen erä meni sitten jäähyilyyn ja jäähyt tulivat vielä sillä tavalla, että saimme vähän pelistä kiinni aina ja taas uudestaan jäähy. Se oli iso ja tärkeä pätkä, että saimme ne jäähyt tapettua, Pennanen kommentoi ottelun jälkeen.

HPK:n ilta oli kuitenkin kaksijakoinen. Vahvaa ensimmäistä erää seurasivat heikommat kaksi viimeistä erää ja HIFK pyöritti ja painosti mielin määrin. Joona Voutilainen oli kuitenkin erinomaisessa vireessä HPK:n maalilla torjuen hurjat 38 kertaa.

– Siihen se meidän peli sitten oikeastaan kyllä jäi ja hyökkäyspelaaminen jäi vähän pois. Hyökkäyspeliä ei oikeastaan sitten enää edes ollut tokassa ja kolmannessa erässä. Jouduimme puolustamaan paljon ja IFK oli erinomainen. Meillä taas Joona Voutilainen oli erinomainen. Siinä ne voitonavaimet oikeastaan oli: tehokkuus, hyvä lähtö ja Voutilainen. Moni pelaaja oli tänään uuden kokemuksen äärellä ja tästä saimme varmasti paljon itseluottamusta lisää, Pennanen sanoi.

HIFK:n alku peliin oli karmea. HPK karkasi jo ensimmäisessä erässä 3-0-johtoon helsinkiläisten vielä ihmetellessä pelin alkua.

– Ei mennyt alku ihan nappiin. Alku oli meille haastava. Heti alkuun tuli jäähy ja ihan ylivoiman loppuhetkillä maali, mikä jähmetti meitä. Sitten 2-0:aan ja 3-0:aan ja peli vähän aukesi siinä, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen harmitteli.

Toiseen ja kolmanteen erään HIFK paransi selvästi otteitaan, mutta kiri alkoi liian myöhään.

– Kyllä tuo viimeinen 45-50 minuuttia oli hyvää suorittamista meiltä. Hyvää hyökkäyspeliä kiekon kanssa ja hyvää puolustamista ja hyvä tasapaino. Kerho puolusti sitkeästi ja ansaitsi voiton tänään. Onnittelut heille siitä. Kaksijakoinen fiilis jäi: tulokseen olen pettynyt, mutta suorituksessa oli paljon hyvää, Pikkarainen sanoi.

HIFK:lle tuli uusi mahdollisuus HPK:ta vastaan nopeasti, sillä samat joukkueet kohtaavat jo lauantaina Hämeenlinnassa.

– Urheilussa on hienoa se, että uusi mahdollisuus tulee ja se tulee yleensä nopeasti ja nyt vielä samaa joukkuetta vastaan. Tästä lähdetään petraamaan, Pikkarainen suunnitteli.

Haastattelut Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli

Llue myös: ”Koiranruokamössö” kuohuttaa SM-liigassa – aiemmin kohua tullut ABC-asemista

 

SM-liigan tulokset 20.9.

HIFK – HPK 2-4 (0-3,0-1,2-0)
Ilves – Kärpät 1-3 (0-1,1-1,0-1)
Jukurit – KooKoo 3-2 (1-0,1-2,1-0)
KalPa – JYP 5-2 (2-1,2-0,1-1)
Lukko – Tappara 1-4 (0-0,1-2,0-2)
SaiPa – Sport 4-1 (1-0,2-1,1-0)

Kommentoi Facebookissa