Hurja vire – Senni Salminen loikki jälleen Suomen ennätyksen!

Senni Salminen on venyttänyt kovia tuloksia sekä kolmiloikassa että pituushypyssä

Senni Salminen on venyttänyt kovia tuloksia sekä kolmiloikassa että pituushypyssä. (Kuva AOP)

Senni Salminen venytti Romaniassa kolmiloikan uuden Suomen ennätystuloksen 14,63.

YLEISURHEILU Kolmiloikkaaja Senni Salminen on parantanut Suomen ennätystä tällä kaudella jo toisen kerran. Salminen loikki lauantaina uuden SE-tuloksen 14,63 Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa Romaniassa.

Salminen venytti Suomen ennätyksensä viimeisellä kierroksella. Hän paransi nimissään ollutta SE-tulosta 12 sentillä.

Edellisen Suomen ennätyksensä Salminen loikki kesäkuun alussa Paavo Nurmi Gamesissa. Silloin tulos oli 14,51. Henkilökohtaista ulkoratojen ennätystään Salminen on tällä kaudella parantanut peräti 59 sentillä.

Aiemmin tällä viikolla Salminen venytti Orimattilan tähtikisoissa 14,70. Tulos ei myötätuulen takia ollut kuitenkaan tilastokelpoinen.

Salminen nousi uudella SE-tuloksellaan Euroopan tilaston ykköseksi ja maailmantilaston kuutokseksi. Hän on niin hurjassa kunnossa, ettei mitalikaan Tokion olympiakisoista ole täysin epärealistinen tavoite.

Ennen Salmisen hirmuloikkia Heli Koivula-Kruger ehti pitää Suomen ennätystä 14,39 hallussaan lähes 18 vuoden ajan. Kolmiloikan viime vuosien suomalaisykkönen Kristiina Mäkelä on parhaimmillaan loikkinut 14,31.

Nyt Mäkelä on Salmista perässä jo 32 senttiä. Hänellä riittää kirittävää.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Hurja Suomen ennätys – Senni Salminen venytti kolmiloikassa 14,51

Kommentoi Facebookissa