Huuhkaja-pelaaja – ”Suomi kiinnostaa Belgiassa”

Suomen maajoukkuepelaaja Jere Uronen pelasi Mestareiden liigaa belgialaisessa KRC Genkissä.

Suomen maajoukkuepelaaja Jere Uronen pelasi Mestareiden liigaa belgialaisessa KRC Genkissä. (Kuva AOP)

Jere Urosen mukaan belgialaiset eivät suhtaudu EM-kisaotteluun Suomea vastaan vähättelevästi.

JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen puolustaja Jere Uronen ei ole tyytyväinen kauteensa Belgian liigassa K.R.C Genkin joukkueessa, vaikka joukkue Cup-mestaruuden voittikin. Urosen mukaan kausi oli liian epätasainen.

– Vähän itsellä ja joukkueella on fiilis, että ollut aikamoista vuoristorataa. Tammikuuhun asti en ole nähnyt, että oltaisiin pelattu noin huonosti. Syystä tai toisesta. Ei vaan koskaan oikein lähtenyt käyntiin. Meillä oli kahdeksan pelin voittoputki, jossa ei pelattu yhtään peliä hyvin. Pallot vaan pomppi sisään, Uronen sanoi Huuhkajien tiedotustilaisuudessa.

Uroselle toinen pettymys oli vähäisempi peliaika. Hän ei ollut loppukaudesta enää Genkin avauskokoonpanon vakiomies.

– Loppukaudesta en valitettavasti pelannut niin paljon. Sitten alkoi menemään hyvin tammikuusta lähtien. Alettiin löytämään rytmiä. Alkoi tuloksiakin tulemaan.

Uronen oli voittanut Belgian liigan mestaruuden Genkissä 2019. Nyt tuli myös Cupin voitto, mutta vähäinen peliaika harmitti silti.

– Toisaalta oli kiva voittaa cup, mikä oli ainoa, joka multa puuttui Belgiasta. Olen kaiken voittanut ja kokenut siellä. Mutta ei se koskaan ole hauskaa, kun ei pääse pelaamaan. Mulla on ykkösprioriteetti, että missä tahansa olen, haluan pelata, koska mä tykkään futiksesta niin paljon.

– Pelasin 25 peliä tällä kaudella. Ei se niin vähän ollut, mutta tavallisesti olen pelannut 40 peliä. En ole aiemmin tätä kokenut urallani, joten oli jotain uuttakin, hän jatkoi.

Uronen uskoo uransa jatkuvan vielä pitkään. Hän ei usko, että urakehitys ainakaan kääntyisi laskuun.

– Toivottavasti on vielä paljon vuosia edessä. Olen vasta 26-vuotias. Nyt on mahtava kesä edessä, enkä keskity muuhun kuin ottamaan jätkien kanssa tästä kaiken irti. En ole huolestunut. Mulla on hyvä cv. Toivotaan, että se kantaa hedelmää tulevaisuudessa.

Belgia pelaa EM-kisoissa samassa lohkossa Suomen kanssa. Belgia on kisojen suuri mestarisuosikki, kun Suomen osalta pääsy alkulohkosta jatkoon olisi yllätys.

Uronen painottaa, ettei Belgiassa Suomea pidetä heittopussina.

– Kukaan ei odota helppoa peliä. Kukaan ei odota helppoa peliä. Suomi on saanut paljon onnitteluja. Kukaan ei ole uskonut, että tällaista ei ole ennen tapahtunut, että Suomi on vasta ekaa kertaa kisoissa. Belgialla kansan mielestä on viimeinen mahdollisuus voittaa jotain kultaisen sukupolven pelaajilla. Jos eivät voita mestaruutta, on pettymys.

Belgiassa on myös seurattu paljon Suomen joukkueen otteita.

– Siellä on seurattu paljon meidän karsintapelejä. Tietävät, miten vaikeaksi voidaan tehdä peli toiselle joukkueelle. On mullakin ollut paljon haastatteluja. Kaiken maailman futiksen ulkopuolistakin tietoa haettu. Media seuraa kaikkia lohkon joukkueita suurennuslasin alla. Ollut mukava vastailla niiden kysymyksiin.

Belgiassa on ollut paha koronatilanne. Uronenkin sairasti koronan.

– Sen jälkeen, kun pääsin takaisin tekemään hommia, niin ei itsellä, vaimolla eikä lapsella ole ollut jälkioireita. Oltiin kaikki kipeitä, eikä se kivaa ollut. Mutta kiva oli, että selvittiin ilman jälkioireita ja muita tartuttamatta, hän kertoi.

– Belgiassa tuntuu, että on ollut punaisella niin kauan kuin tää pandemia alkoi. Tuli sekin käytyä läpi, Uronen jatkoi.

EM-kisoissa on tarkoitus pelata yleisön edessä. Tyhjille katsomoille Belgiassa lähes koko kauden pelannut Uronen on yleisön paluusta innoissaan.

– Kyllä sitä odottaa älyttömän kovin. Meillä oli kaksi kotipeliä, kun sai 2500 ihmistä tulla. Se tuntui 15 000 katsojalta. Voi tuntua vähän oudolta, kun ei voi kommunikoida kentän toiselle puolelle. Vähän surullistakin, että on tottunut tyhjiin katsomoihin. Se ilo tulee pelaajalle, kun tunnet sen kannustuksen, Uronen toteaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Teemu Pukilta huojentavia uutisia – kertoi myös kovasta EM-kisatavoitteesta

Kommentoi Facebookissa