URHEILU Urheilutoimittajain Liiton jäsenet ovat äänestäneet hiihtäjä Iivo Niskasen Suomen vuoden 2022 parhaaksi urheilijaksi. Niskanen keräsi äänestyksessä ylivoimaisesti eniten ykkössijoja, kaikkiaan 166.
Pekingin olympiakisoissa Niskanen voitti kolmannen olympiakultansa oltuaan ykkönen 15 kilometrin hiihdossa. Lisäksi Niskanen saavutti Pekingissä hopeaa parisprintistä sekä pronssia 30 kilometriltä.
Niskanen keräsi äänestyksessä 2563 pistettä. Toiseksi äänestyksessä sijoittui seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto 2305 pisteellä (40 ykkössijaa), kolmanneksi 3000 metrin estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen 1818 pisteellä (7), neljänneksi koripalloilija Lauri Markkanen 1775 pisteellä (42) ja viidenneksi rallin maailmanmestari Kalle Rovanperä 1715 pisteellä (28).
Murron EM-kulta äänestettiin Suomen kansan toimesta vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Murto voitti sen äänestyksen ylivoimaisesti yli 40 prosentin ääniosuudella. Murto sai Urheilugaalassa myös vuoden esikuva -palkinnon.
Vuoden joukkueeksi valittiin Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue, joka voitti 2022 sekä olympiakultaa että MM-kultaa. Vuoden valmentajaksi äänestettiin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen.
Iivo Niskanen valittiin vuoden urheilijaksi jo neljännen kerran. Hän sivuaa toisen hiihtäjälegendan Veikko Hakulisen ennätystä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajille surkea tappio Viroa vastaan
Kommentoi Facebookissa