ULKOMINISTERIÖ Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho heitti al-Holin leirillä olevien Isis-vaimojen ja lasten palautuskeskusteluun lisää kipinöitä. Uutissuomalaiselle antamassaan haastattelussa Halla-aho kertoi saaneensa yllättävän ja aikaisemmista vakuutteluista poikkeavan tiedon.
– Minulla on tietoa, jonka todenperäisyyttä en pysty vahvistamaan tällä hetkellä. Niiden tietojen mukaan al-Holin leirillä olevat Isis-taistelijoiden perheenjäsenet oltaisiin tuomassa yhtenä joukkona charter-lennolla Suomeen, Halla-aho kertoi Uutissuomalaiselle.
Kommentti aiheutti kiivasta väittelyä sosiaalisessa mediassa, ja keskustan kansanedustaja ehti syyttää Halla-ahoa jo valehtelusta.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan al-Holin perheet on kuitenkin jo jaettu Helsingin lastensuojelussa, terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa nimetyille henkilöille. Työntekijät tietävät nimeltä heille tulevat Isis-vaimot lapsineen.
Ulkoministeriö kiirehti kiistämään, että mitään suunnitelmaa olisi olemassa. Ylen Katri Makkonen – entinen presidentin viestintäpäällikkö – kuitenkin vahvistaa Halla-ahon saaman tiedon. Kyseessä olisi vastoin ulkoministeri Pekka Haaviston vakuuttelua aktiivinen suunnitelma, eikä ainoastaan erilaiset alustavat valmistelut ja selvitykset.
Ylen tietojen mukaan lokakuussa tehtiin ulkoministeriön johdolla suunnitelma, jonka perusteella kaikki al-Holin leirillä olevat suomalaiset kotiutettaisiin kerralla. Marraskuussa suunnitelmaa kuitenkin muutettiin niin, että kotiutus tehtäisiin erissä.
Tähän olisi päädytty siksi, ettei asiassa tarvitsisi tehdä poliittista päätöstä, vaan kotiutus voitaisiin tehdä pelkän viranomaispäätöksen ja konsulilainsäädännön nojalla. Presidentti Sauli Niinistö on tiukasti kommentoinut, että hän ei ole tietoinen mistään poliittisesta päätöksestä, eikä sellaista toistaiseksi ole. Presidentti on kuitenkin kertonut kantanaan, että sellainen olisi nyt syytä tehdä.
Asiasta tiedusteltiin television A-studiossa myös uudelta pääministeriltä Sanna Marinilta.
– Minun käsitykseni on, että asiassa toimitaan konsulilainsäädännön puitteissa. Ketä, milloin ja kuinka paljon ollaan tuomassa, sitä en osaa sanoa, Marin kommentoi.
– Ulkoministeri Pekka Haavisto on oikea ministeri tästä kertomaan.
Al-Holin leirillä on kymmenkunta Suomesta lähtenyttä Isis-terroristien puolisoa, sekä kolmisenkymmentä eri-ikäistä lasta. Tämän viikon palautuslennot on Ylen mukaan peruttu, mutta edelleen odotetaan, että kurdiviranomaiset toimittavat leirillä olevia suomalaisia Syyrian ja Irakin väliselle rajalle. Sen jälkeen heidät tuotaisiin eri suuruisissa erissä charter-lennoilla Suomeen.
Viimeisimpänä käänteenä Ilta-Sanomat kertoo helsinkiläisille terveysviranomaisile annetuksi uudeksi palautuspäiväksi 19. joulukuuta eli ensi viikon torstain. HUS:n työntekijöiltä on kysytty muun muassa kiinnostusta osallistua Helsinki-Vantaan lentokentällä tehtäviin terveystarkastuksiin. Aikataulua ei ole toistaiseksi muutettu.
Suojelupoliisi on pitänyt tekemässään arviossa sekä Isis-terroristien puolisoita että heidän lapsiaan turvallisuusriskeinä. Lapsia on kuvattu toistamassa väkivaltaisia mantroja televisiokameroiden edessä. Hallituspuolueista keskustan eri kansanedustajat ovat olleet tiukasti Al-Holin leiriläisten palautuksia vastaan.
Perussuomalaiset on jättämässä välikysymyksen koskien asiaa. Heidän mukaansa ulkoministeri Pekka Haaviston puheet eivät täsmää julkisuudessa olleiden tietojen kanssa ja on selvitettävä, ollaanko Isis-perheitä tuomassa Suomeen, onko Haavisto puhunut aiheesta totta ja onko hän syyllistynyt virkamiehen painostamiseen vaatimalla tältä lainvastaisia toimia Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen.
Myös oikeuskansleri on tutkimassa ulkoministeri Pekka Haaviston toimet. Kokoomuksen eduskuntaryhmä päättää aamulla ylimääräisessä kokouksessaan, yhtyykö se välikysymykseen.
Joka tapauksessa ulkoministeri Haaviston antamat selitykset ovat selkeässä ristitiidassa uusien tietojen kanssa. Keskustan jyrkän suhtautumisen johdosta edessä saattaa olla uunituoreen hallituksen ensimmäinen hallituskriisi.
Kommentoi Facebookissa