ULKOMINISTERIÖ Muun muassa Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Timo Haapala on uutisoinut, että ulkoministeriön kokenut konsulipäällikkö Pasi Tuominen olisi joutunut ulkoministeri Pekka Haaviston syrjäyttämäksi. Tuomisen paikalle haetaan jo seuraajaa.
Eilen kerrottiin Ilta-Sanomien ja Uuden Suomen lähteisiin vedoten Tuomisen epäsuosion syystä. Ulkoministeri Haavisto olisi painostanut Tuomista tekemään omissa nimissään päätöksen Isis-lasten kotiuttamisesta, kun poliittista ratkaisua ei ole pystytty saamaan aikaan. Tuominen oli kieltäytynyt.
Tehtävistään siirretty konsulipäällikkö Pasi Tuominen ei ole kommentoinut asiaa millään tavalla. Sen sijaan ulkoministeri Pekka Haavisto kiisti tiedotustilaisuudessaan painostaneensa ketään. Hän ei kuitenkaan halunnut käsitellä tarkemmin suhtautumistaan Tuomiseen, vaan totesi ainoastaan tälle löytyvän jatkossa tehtäviä ulkoasiainhallinnossa.
Kyseessä on Haaviston mukaan normaali tehtävänkierto. Ulkoministeri myös pahoitteli työntekijöiden kommentteja, joiden mukaan ulkoministeriössä työskennellään pelon ilmapiirissä.
Haavisto viittasi useaan otteeseen al-Holin leiriin sekä Isis-vaimoihin liittyvään oikeuskanslerin antamaan ratkaisuun. Haavisto sanoo ulkoministeriön toimineen kyseisen lokakuisen päätöksen pohjalta. Haavisto kiisti, että olemassa olisi mitään salaista suunnitelmaa kotiuttaa al-Holin leirillä olevat lapset.
Toisaalta hän myönsi, että on olemassa eri viranomaisia koskeva yhteistyöverkosto ”Operaatio Korpi” siltä varalta, että leiriltä Turkin hyökkäyksen tai muun syyn johdosta poistuisi ihmisiä ja olisi palaamassa Suomeen. Haavisto ei turvallisuussyistä halunnut avata operaatiota enempää.
Ulkoministeri Pekka Haavisto myös vahvisti, että lisäksi erityinen virkamies – jonka nimeä hän ei halunnut kertoa – oli nimetty kokopäiväisesti selvittämään al-Holin tilannetta sekä tapauskohtaisesti leirillä olevien palautusta. Henkilö on ollut laajasti yhteydessä Lähi-idän konfliktialueen viranomaisiin. Tästä toiminnasta olisi informoitu sekä tasavallan presidenttiä että valtioneuvoston kansliaa, ja sillä olisi koko hallituksen tuki.
Kesäkuussa eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Antti Rinne ilmoitti, että Suomella ei ole suunnitelmia evakuoida ketään al-Holin leiriltä tai tarjota konsulinkyytejä. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on nyt vaatinut Haavistolta selvitystä. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on lisäksi jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Kommentoi Facebookissa