MOOTTORIURHEILU Suomen Jari-Matti Latvala kiidätti Toyota Yaris WRC:nsä maaliin ensimmäisenä Australiassa tänään varhain Suomen aikaa päättyneessä rallin MM-kauden päätösosakilpailussa.
Voitto oli suomalaiselle hänen uransa 18:s ja kauden ensimmäinen. Ennen viimeistä erikoiskoetta Latvalalle tulivat vanhat muistot mieleen.
– Kun aloitin erikoiskokeen, tiesin, että voin olla sankari tai nolla – enkä halunnut olla nolla. Viime vuonna keskeytin aivan lopussa jousitusrikkoon. Sillä ei ollut silloin vaikutusta mestaruustaisteluun, mutta nyt tiesin, että merkkimestaruutta meillä ei ole varaa menettää. En halunnut viettää murheellista joulua, Latvala tunnusti Ylelle.
Toiseksi Australiassa ajoi Hyundain Hayden Paddon, joka jäi Latvalasta 32,5 sekuntia ja kolmanneksi Mads Ostberg. Rallia kilpailun aluksi johtanut Ott Tänak ajoi toisella EK:lla ojaan, jolloin Latvala kuittasi ykköspaikan ja kun virolainen lipsautti vielä toiseksi viimeisellä EK:lla ulos, sai hän sanoa hyvästit pienelle mahdollisuudelleen saavuttaa kuljettajien maailmanmestaruus.
Kauden 2018 rallin maailmanmestariksi kukitettiin kuudennen kerran peräkkäin Ranskan Sebastien Ogier, joka ajoi Australiassa viidenneksi. MM-hopeaa saavutti Thierry Neuville ja Tänak kuittasi debyyttikaudellaan suomalaistiimissä MM-pronssia.
Jari-Matti Latvala sijoittui loppupisteissä neljänneksi ja viidennen sijan kuittasi Toyota Gazoo WRC -tiimin tämän kauden jälkeen jättävä ja Citroenin leipiin siirtyvä Esapekka Lappi. Lappi ajoi Australiassa neljänneksi. Fordin Teemu Suninen sijoittui MM-loppupisteissä sijalle 11.
Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing -tiimi saavutti vasta toisena kautenaan rallin MM-sarjassa valmistajien maailmanmestaruuden. Suomalaistiimi jätti toiseksi Hyundain ja kolmanneksi Fordin.
- Lähde Moottoriurheilu.tv
Lue myös: Jaguar esitteli erikoisen ralliauton – avokattoisen F-Typen esikuva kilpaili 1950-luvulla
Kommentoi Facebookissa