AUTOT Jeep sai alkunsa toisen maailmansodan myötä, kun amerikkalaisjoukoille kehitettiin näppärä kulkupeli lähes maastoon kuin maastoon. Merkin mallistossa on vielä nykyäänkin aitoja maastureita, kuten alkuperäisen sotajeepin manttelinperijänä toimiva Wrangler. Valtaosa myynnistä tulee kuitenkin katumaastureista, joista monet ovat tätä nykyä italialaista alkuperää.
Jeep on nimittäin osa italialais-amerikkalaista FCA-konsernia, eli Fiatin ja Chryslerin yhteenliittymää. Maasturibrändin pienimpänä mallina toimii Renegade-niminen kompakti SUV, joka jakaa perusrakenteensa Fiat 500X:n kanssa. Auto on jenkkihenkisestä designistaan huolimatta täysin italialaista alkuperää, koska valmistuspaikkana toimii saapasmaan Melfissä sijiatseva tehdas. Siellä on koottu tähän mennessä jo yli 742 000 Renegadea, jotka saavat pian seuraa uudesta voimanlähdeversiosta.
FCA ilmoitti nimittäin, että Jeep lanseeraa vuonna 2020 Euroopan markkinoilla auton pistokehybridiversion. Sitä tullaan valmistamaan samalla Melfin tehtaalla Renegaden polttomoottorimallien ja Fiatin pienen katumaasturin kanssa. Sähköistetty versio on ilmeisen tärkeä lisä mallistoon, koska FCA on investoinut tähän mennessä jo yli 200 miljoonaa euroa pistokehybridin tuotannon vaatimiin muutoksiin Melfin tehtaalla.

Jeep ei ole suostunut kertomaan vielä tarkempia tietoja pistokehybridin tekniikasta. Auton kehitystyö on kuitenkin varsin pitkällä, koska ensimmäiset esisarjayksilöt on tarkoitus valmistaa jo ensi vuonna. Ne tehdään tänä kesänä lanseeratun facelift-version pohjalta, jonka tunnistaa muun muassa uusista etu- ja takavaloista, tuoreista vannemalleista sekä sisustan erilaisista päivityksistä.
Kasvojenkohotus oli varsin hillitty, koska Jeep ei halunnut peukaloida menestystuotettansa liiaksi. Moottorivalikoimaakin päivitettiin samassa yhteydessä, ja ennen pistokehybridin tuloa tarjolla on kaksi erikokoista bensakonetta ja kaksi dieseliä eri tehoisina. Bensapuolen aloitusvaihtoehtona palvelee 120-hevosvoimainen litran kokoinen kolmipytty, ja lisätehoa kaipaaville tarjotaan 1,3-litraisen neloskoneen 150- sekä 180-heppaisia tehoversioita.
Dieselit ovat puolestaan 1,6- tai kaksilitraisia. Nykytrendien valossa emme ihmettelisi lainkaan, jos ne joutuvat tulevan pistokehybridin korvaamaksi. Dieselin myyntilukemat ovat olleet erityisesti pikkuautojen pellin alla niin alavireisiä viime aikoina, että pistokehybridi voisi olla Jeepinkin tulevaisuuden kannalta parempi vaihtoehto niin myyntilukemien kuin imagonkin kannalta.
- Lähde Carscoops
Lue myös: Amerikan maasturi-ikoni uudistui – Jeep Wranglerin neljäs sukupolvi esiteltiin Los Angelesissa
Kommentoi Facebookissa