Jokerit hävisi huolimattomalla esityksellä – pisteputki jatkuu silti

Jokerit juhlii maalia.

Jokerit juhlii maalia. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit hävisi HK Sotshille jatkoajalla 3-4. Päävalmentaja Lauri Marjamäki ei ollut joukkueensa esitykseen tyytyväinen.

JÄÄKIEKKO Jokereiden pisteputki KHL:ssä kasvoi jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Joukkue lähti Mustanmeren rannalta kotiin kuitenkin pettyneenä HK Sotshin voitettua jatkoajalla 4-3.

Jokerit ei ollut ottelussa parhaimmillaan. Ensimmäinen erä oli joukkueelta heikko.

– Vähän oli huolimatonta pelaamista. Ensimmäisessä erässä tuli paljon huonoja syöttöjä, vaikka oltiinkin paljon kiinni kiekossa. Tuntui, ettei hermotus ihan pelannut, mutta parannettiin kyllä roimasti toiseen erään, päävalmentaja Lauri Marjamäki arvioi seuransa nettisivuilla.

Marjamäki painotti, että ottelu olisi ollut ehdottomasti voitettavissa.

– Ehkä viimeinen maali vähän kuvasti sitä, ettemme olleet tänään ihan parhaimmillamme. Silti näin monia hyviäkin asioita pelissä ja kaksi pistettä olisi pitänyt ottaa. Vastustajan paikat jäivät hyvin vähäisiksi. He tekivät tehokkaasti maaleja tänään, Marjamäki sanoi.

Jokerit on KHL:n läntisessä konferenssissa neljäntenä. Eroa kärkijoukkue Moskovan TsSKAan on nyt kahdeksan pistettä, joskin Jokerit on pelannut yhden ottelun vähemmän.

Jokerit pelaa seuraavaksi kaksi kotiottelua. Maanantaina vastassa on Vitjaz Podolsk ja perjantaina läntisessä konferenssissa toisena oleva SKA Pietari.

– Tosi mielellämme palaamme taas kotiin pelaamaan ja melkein viikon verran saadaankin nyt olla Suomessa. Halutaan palata voittojen tielle heti saman tien maanantaina, Marjamäki sanoi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokerit selvisi kinkunsulattelusta – ”Näin paljon positiivista”

Kommentoi Facebookissa