Jokerit selvisi kinkunsulattelusta – ”Näin paljon positiivista”

Jokerit juhlii maalia.

Jokerit juhlii maalia. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit voitti Lokomotiv Jaroslavlin jatkoajalla 4-3. Joukkueen pisteputki on jo kahdeksan ottelun mittainen.

JÄÄKIEKKO Jokerit palasi joulunvietosta voittoisana. Joukkue kasvatti pisteputkensa jo kahdeksan ottelun mittaiseksi voitettuaan tapaninpäivän vierasottelussa jatkoajalla Lokomotiv Jaroslavlin 4-3.

Veli-Matti Savinainen vastasi Jokereiden voittomaalista.
Joulun vietto ei ollut vienyt joukkueesta energiaa.

– Näin paljon positiivista. Avauserä oli yksi kauden parhaista meiltä, eikä vastustaja saanut juuri mitään aikaan. Aina pienen tauon jälkeen on ilmassa kysymysmerkkejä, mutta joukkue näytti tänäänkin ammattimaisuutensa. Oli kiva katsoa varsinkin ensimmäistä erää, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki seuransa nettisivuilla.

Jokereiden joulunvietto keskeytyi tiistai-iltana.

– Tultiin eilen vasta iltalennolla tänne, mutta se ei näkynyt lainkaan negatiivisena pelissä. Päinvastoin se tuntui vain auttavan meitä, Marjamäki kertoi.

Marjamäkeä ilahdutti, että maalipaikat hyödynnettiin maalin edustalta.

– Siitä puhuttiin paljon, että olemme olleet heitä sillä osa-alueella neljässä edellisessä ottelussa perässä. Sieltä niitä lapioidaan sisään ja jätkät olivat hyvin hommissa, Marjamäki kehui.

Myös puolustuspeli toimi Jokereilla hyvin. Lokomotiv teki kolme maalia, mutta vastustajan maalipaikat jäivät vähiin.

– Harvemmin vastustajalla on kotiottelussaan noin vähän paikkoja kuin Lokomotivilla tänään. Pelasimme kauttaaltaan hyvää jääkiekkoa, Marjamäki ilmoitti.

Jokerit nousi KHL:n läntisen konferenssin sarjataulukossa neljänneksi. Eroa kärkijoukkue Moskovan TsSKA:n on seitsemän pistettä.

Jokerit pelaa lauantaina vierasottelun Sotshissa. Maanantaina ohjelmassa on kotiottelu Vitjaz Podolskia vastaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokerit löi sarjajumbon mustissa joulupaidoissa – ”Olen iloinen, että saimme Antti Niemelle voiton”

Kommentoi Facebookissa