JÄÄKIEKKO Jokerit aloitti KHL:n vieraskiertueensa voittamalla Siperian suurimmassa kaupungissa Novosibirskissä paikallisen Sibirin maalein 4-3. Jokerit oli ollut ensimmäisen erän jälkeen 2-3 -tappioasemassa, mutta nousi voittoon David Sklenickan ja Viktor Löövin maaleilla.
– Se oli onnekas maali, mutta kokonaisuutena ansaitsimme mielestäni voiton, voittomaalista vastannut Lööv totesi Jokereiden nettisivujen mukaan.
Ensimmäinen erä ei ollut Jokereilta parasta peliä. Vastustaja päästettiin helposti maalintekoon.
Ne kaksi tasakenttämaalia oli sellaisia, joita ei saisi tulla eikä sellaisia ole vähään aikaan tullutkaan. Erätauolla rauhoiteltiin porukkaa, ettei käännytä negatiivisen puolelle. Aletaan pelata siten, miten me haluamme ja pidetään pelaamisen rakenne yllä, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi.
Juttuvinkki: Pentti Matikaisen saavutukset jäivät MM95-hypetyksen varjoon
Tulos oli tietysti hyvä. Jokerit nappasi Siperiasta täyden pistepotin.
– Pikkaisen oli puutteita yksilö- ja joukkuetasolla terävyydessä. Mutta totta kai ketjumuutoksetkin voivat vaikuttaa, minkä lisäksi avauserässä mentiin pitkään ilman Frimania ja kolmannessa ilman Jenseniä. Painopiste oli silti suurimman osan ajasta vastustajan päädyssä, joten siinä mielessä voimme olla tyytyväisiä, Marjamäki totesi.
Voitollaan Jokerit jatkaa läntisen konferenssin sarjataulukossa viidentenä. Kärjessä oleva Moskovan TsSKA, joka aiemmin viikolla hävisi Jokereille, on kahdeksan pistettä edellä, mutta Jokerit on pelannut neljä ottelua TsSKA:a vähemmän.
Seuraavaksi Jokerit pelaa Habarovskissa Kiinan rajan liepeillä. Paikallinen Amur on vastassa maanantaina.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kärpille yllättävä avaustappio – Lukko nousi kärkeen
Kommentoi Facebookissa