Jokerit mokasi voittonsa – ”Emme ansainneet kuin yhden pisteen”

Jokerit uudisti peliasunsa KHL-kaudelle 2019-20.

Jokerit uudisti peliasunsa KHL-kaudelle 2019-2020. (Kuva AOP)

Jokerit johti Torpedoa vastaan kuusi minuuttia ennen loppua 3-1, mutta hävisi jatkoajalla 3-4.

JÄÄKIEKKO Jokerit johti lauantain kotiotteluaan Torpedo Nizhni Novgorodia vastaan 3-1. Torpedo nousi kolmannen erän lopulla kuitenkin tasoihin ja voitti Quinton Howdenin jatkoaikamaalilla 4-3.

Jokereilla riitti paikkoja neljänteenkin maaliin. Joukkue suli kuitenkin pahasti.

– Ensimmäiset 30 minuuttia laadukasta jääkiekkoa, mutta kun on noin laadukas vastustaja niin se ei riitä. Toisen erän loppu oli todella heikko meiltä ja annettiin pari läpiajoa. Kolmannessa saatiin vähän rivejä kasaan ja oli paikat lyödä 4-1:een, muttei onnistuttu siinä, päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi Jokereiden nettisivuilla.

Marjamäen mukaan hänen joukkueensa ei ansainnut enempää.

– Kaksi pistettä piti ottaa, yksi otettiin. Ensimmäistä kertaa jäimme ilman ylivoimamahdollisuuksia ja olemme pelanneet sarjassa toiseksi vähiten ylivoimaa. Ehkä se kertoo oleellisen hyökkäyspelistämme tai jostain muusta. Tänään emme ansainneet kuin yhden pisteen, hän sanoi.

Jokerit jatkaa KHL:n läntisessä konferenssissa kuudentena. Torpedo on lännessä neljäntenä neljä pistettä Jokereita edellä.

Kaksi perättäistä jatkoaikatappiota kokenut Jokerit pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina Helsingissä. Vastaan tulee Moskovan Spartak.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokereiden voittoputki ohi – pisteputkelle jatkoa

Kommentoi Facebookissa