Jokerit voitti jumboryhmän – jatkaa kärjessä

Jokerit pelasi venäläisrahoitteisessa KHL-liigassa 2014-2022. (Kuva Mikko Taipale / Jokerit)

Jokerit pelasi venäläisrahoitteisessa KHL-liigassa 2014-2022. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit voitti Admiral Vladivostokin 4-1. Paluu Hartwall-areenalle ei ollut yleisömenestys.

JÄÄKIEKKO Jokerit pelasi ensimmäisen KHL-kotiottelunsa moneen viikkoon kohdattuaan keskiviikkona Hartwall-areenalla Admiral Vladivostokin. Jokerit voittikin ottelun maalein 4-1.

Jokerit johti ensimmäisen erän jälkeen 3-1. Nicklas Jensen, Brian O’Neill ja Hannes Björninen pääsivät maalin makuun. Julius Junttila maalasi vielä kolmannessa erässä.

Admiral Vladivostok on koko KHL:n jumbona. Yllätyksenä Jokereiden voitto ei tullut.

– Joukkue oli hyvin valmistautunut, ensimmäinen erä oli kauttaaltaan hyvä meiltä. Toinen erä oli meiltä selkeästi heikoin, luultiin että päästään helpolla, mutta sitten juteltiin erätauolla ja kolmas erä oli meiltä jämäkkää touhua, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki seuransa nettisivuilla.

Marjamäki korosti, ettei kotiinpaluu ole pitkien vieraspeliputkien jälkeen helppo.

– Monesti, kun ollaan pitkään pelattu vieraissa, niin ensimmäinen kotipeli on vaikea, mutta tänään hoidettiin alku hyvin ja loppu hyvin, sitä kautta ansaitut kaksi pistettä, Marjamäki sanoi.

Jokereiden paluu kotiareenalle ei ollut yleisömenestys. Katsojamäärä oli 5671. Naapuriseura HIFK veti maanantain KooKoo-kotiotteluunsa 6197 katsojaa.

Jokerit tukevoitti voittonsa myötä asemaansa KHL:n läntisen konferenssin kärkijoukkueena. Eroa toisena olevaan SKA Pietariin on kolme pistettä.

Jokerit pelaa seuraavan kerran Helsingissä lauantaina. Silloin vastassa on Spartak Moskova.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: KooKoo nousi kärkeen – Ville Peltonen pettyi HIFK:n esitykseen

Kommentoi Facebookissa