Juhani Merimaalle elämäntyöpalkinto – ”Mies, joka toi rock and rollin Suomeen”

Juhani Merimaan ura kattaa yli viisi vuosikymmentä. (Kuva Ville Malja)

Merimaalla on ollut keskeinen rooli Tavastia-klubilla sekä Suomen festivaalikentällä.

PALKINTO Helsingin Rock and Roll Oy:n entinen toimitusjohtaja Juhani Merimaa palkittiin European Festival Awardsissa elämäntyöpalkinnolla. Gaala järjestettiin keskiviikkona 15. tammikuuta Groningenissa Alankomaissa.

Elämäntyöpalkinto jaetaan henkilölle, jonka ainutlaatuinen visio ja energia on vienyt festivaalikenttää eteenpäin dynaamisella, luovalla ja positiivisella tavalla.

Juhani Merimaa on yksi Suomen musiikkialan arvostetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Merimaan ura kattaa yli viisi vuosikymmentä ja hän on ollut keskeisessä osassa Tavastia-klubin toiminnassa aina 80-luvulta vuoteen 2023, toimien yrityksen toimitusjohtajana ja promoottorina. Merimaa on ollut myös perustamassa Tiketti Oy:tä sekä ollut yhtiön hallituksessa 50 vuotta.

Juhani Merimaalla on ollut keskeinen rooli Suomen festivaalikentällä erityisesti Ankkarockin ja Ruisrockin parissa. Merimaa oli mukana perustamassa Vantaan Festivaalit Ry:tä, joka järjesti Ankkarockin ensimmäistä kertaa vuonna 1989. Merimaa toimi myös Ruisrockin toimitusjohtajana ja promoottorina useiden vuosien ajan.

Merimaa on ansainnut itselleen arvonimen “mies, joka toi rock and rollin Suomeen”. Lause on keväällä 1981 julkaistun Leevi and the Leavingsin toisen studioalbumin nimi. Albumin kannessa autosta ulos astuva mies on Juhani Merimaa.

Vaikka Merimaa on vetäytynyt päivittäisestä työstä, toimii hän edelleen aktiivisesti mentorina ja hallitusammattilaisena Suomen musiikkikentällä.

Lue myös: Folkloren tähtitapahtuma Folklandia oli kansanmusiikin juhlaa – laiva oli lähes loppuunmyyty

Kommentoi Facebookissa