Jussi pelasti jo toisen kerran ihmisen hukkumasta – ”Toivon, että enää kolmatta ei tule”

LSMV komentaja Marko Tuominen, palkittu Jussi Rinne poikineen sekä Satakunnan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Tähtinen.

LSMV komentaja Marko Tuominen, palkittu Jussi Rinne poikineen sekä Satakunnan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Tähtinen. (Kuva Merivartiosto)

Raumalainen siviilihenkilö palkittiin ihmishengen pelastamisesta merihädästä.

PALKITSEMINEN Torstaina 11.6.2020 Rauman merivartioasemalla vietettiin palkitsemistilaisuutta, jossa Jussi Rinne palkittiin Länsi-Suomen merivartioston sekä Satakunnan pelastuslaitoksen toimesta organisaatioiden ansiolevykkeillä toukokuun alussa suoritetusta ihmishengen pelastamisesta Rauman Mudaisilla.

Palkitsemiset luovuttivat Länsi-Suomen merivartioston komentaja Marko Tuominen sekä Satakunnan pelastuslaitos pelastusjohtaja Pekka Tähtinen. Palkitsemiskahvittelun lomassa Rinne kertasi myös 3.5.2020 sattuneita tapahtumia, joissa oli myös paljon sattumaa ja onnea mukana.

– Olin jo toistamiseen tilanteessa, jossa olen pystynyt estämään ihmisen hukkumiselta, ja toivon että enää kolmatta ei tule, Jussi Rinne mietti.

Jussi Rinne oli kaikessa rauhassa aamukahvilla autossaan Mudaistentien päässä meren rannalla, jossa ei normaalisti liiku juuri ketään. Hänellä oli auton ikkuna auki, kun yhtäkkiä kuului vaimeita avunhuutoja, mutta ketään ei näkynyt missään. Huuto kuitenkin toistui ja Rinne tajusi, että joku todellakin huusi apua jossain lähistöllä.

Juttuvinkki: Monen roolin merivartija on koulutettu auttamaan – ”Mitään ei jätetä sattuman varaan”

Rinne lähti kohti laituria, jonka päässä vedessä oli mies, joka roikkui viimeisillä voimillaan kiinni veneen keulaköydessä. Rinne nosti miestä niskakauluksista niin, että sai tämän pois upoksista ja pysymään paremmin pinnalla.

Rinne ei saanut omilla voimilla miestä nostettua laiturille, joten hän hälytti lisäapua paikalle – samalla jatkaen miehen kannattelemista toisella kädellään veden pinnalla. Pelastusviranomaiset saapuivat paikalle noin kymmenen minuutin kuluttua hätäpuhelun jälkeen.

Jussi Rinne kertoi tajunneensa heti, että yksin hän ei kaveria ylös saa, vaan lisäapua oli saatava. Jollain ihmeen tavalla hän pystyi kannattelemaan uhria ja samalla soitettua apua.

– Onneksi pystyin toimimaan järkevästi tilanteessa, Rinne totesi.

Palkitsijat toteavat, että Jussi Rinne toimi tilanteessa oikeaoppisesti ja ansaitsee suuret kiitokset esimerkillisestä toiminnastaan, sillä hänen ansiostaan hädässä olija pelastui lähes varmalta hukkumiselta.

Lue myös: Pariskunta ja nuoret miehet pelastivat mereen pudonneen – ”Lähes varmalta hukkumiselta”

Kommentoi Facebookissa