Juureksia arkeen ja juhlaan – paahda ja höyrytä, mausta ja täydennä

Kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu kaupan juuresvalikoimiin, joista varmasti löytyy jotain, jota ei ole vielä edes maistanut.

Kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu kaupan juuresvalikoimiin, joista varmasti löytyy jotain, jota ei ole vielä edes maistanut. (Kuva MTK)

Höyrykypsentäminen ja uunissa paahtaminen tuovat juuresten maut esiin houkuttavalla tavalla.

JUUREKSET Avomaan viljelijät nostivat juuressadot varastoihinsa lokakuussa, ja nyt niitä riittää monipuolisesti koko talvikauden ajaksi. Moni suomalainen on tottunut käyttämään juureksia lähes päivittäin, mutta aika yksipuolisesti ja pieniä määriä.

Joulun juhlakautenakin juureksia maistellaan useimmiten vain rosollina ja lanttu- ja porkkanalaatikoissa. Juurestottumuksia on syytä ravistella. Kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu kaupan juuresvalikoimiin, joista varmasti löytyy jotain, jota ei ole vielä edes maistanut.

Oranssi porkkana on saanut rinnalleen violetteja, keltaisia, punaisia ja valkoisia lajitovereita. Punaisen punajuuren vaihtoehtoina kasvatetaan raidallista, keltaista ja valkoista juurikasta. Toki ihan joka kaupasta ei kaikkia värejä löydy, mutta monista kyllä.

Palsternakkaa ja mukulaselleriä saa muhkeina, kokonaisina juureksina, ei enää vain pilkottuina palasina. Voit pysähtyä kokeilemaan miltä maistuu lanttu tai nauris. Juureksiin kuuluvat myös retiisit ja retikat, mustajuuri ja piparjuuri. Maa-artisokan voi myös mainita, sekin on maan alla kasvatettu kauden kasvis.

Juttuvinkki: Juurekset ovat joulukauden kasviksia – reseptinä mehevä punajuurigratiini

Juuripersilja on vienyt monen sydämen välittömästi, kun siihen kerran on tutustunut. Siinä on aivan omanlaisensa juureva aromi ja miellyttävän kiinteä rakenne. Juuripersiljan maussa tunnistaa samaa ryhdikkyyttä ja ytimekkyyttä kuin yrttinä käytettävässä persiljassa. Juuripersilja on vanha viljelykasvi, joka on tehnyt uuden tulemisen.

Höyrykypsentäminen ja uunissa paahtaminen tuovat juuresten maut esiin houkuttavalla tavalla. Moni juures yhdistyy sopuisasti perunan kanssa. Pähkinät, mantelit ja siemenet käyvät kavereiksi, timjami ja rosmariini toimivat aina. Porkkanan maustavat fenkoli ja anis. Joulukautena palsternakkaa ja lanttua pukevat piparkakuista tutut mausteet: inkivääri, neilikka ja kaneli.

Kokeile paahtaa värikkäitä juureksia uunissa yhdessä ruusukaalien kanssa. Pyöräytä kasvikset öljytilkassa, mausta suolalla, lisää yrttien oksia, sipulia ja valkosipulia mukaan. Öljyn voi yhdistää viinietikan tai balsamicon kanssa ja maustaa lakritsijauheella ja fenkolinsiemenillä. Uunissa paahdetut juurekset toimivat lämpimän salaatin pohjana, jota täydentävät juustot ja pähkinät.

Lue myös: Kermainen juurespaistos tuo vaihtelua ruokapöytään – maukkaampi lisuke sopii moneen

Kommentoi Facebookissa