Jyväskylän rallijuhlassa levotonta – erikoiskoe peruttiin, Elokapinan päälle lantalietettä

Jyväskylän MM-ralli ajettiin kesällä kolmen vuoden tauon jälkeen. (Kuva Toyota Gazoo Racing)

Jyväskylän MM-rallin perjantaita tahrasivat peruttu erikoiskoe sekä lannanruiskuttelu Elokapinan mielenosoituksessa.

RALLI Viron Hyundai-kuski Ott Tänak johtaa Jyväskylän MM-rallia perjantain jälkeen. Taistelu on tiukkaa, sillä toisena oleva Toyotan Esapekka Lappi on vain 3,8 sekuntia perässä.

Vuonna 2017 Jyväskylässä voittanut Lappi oli innoissaan.

– Tämä oli todellakin tosi hyvä päivä. Auto on ollut tänään ihan uskomaton ja ajaminen on myös ollut hyvää. Paransimme vauhtiamme hieman iltapäivällä ja huomenna tulee kiva taistelu, Lappi sanoi WRC:n mukaan.

Toyotan Elfyn Evans on kisassa kolmantena. Hän on jäänyt kärjestä 19,3 sekuntia

Kalle Rovanperä joutui MM-sarjan kärkimiehenä Toyotallaan ensimmäisenä reitille. Aurauksen takia hän joutui antamaan muille tasoitusta ja on jäänyt kärjestä 21 sekuntia.

Lauantaina lähtöjärjestys muuttuu. Rovanperän odotetaan kurovan kärjen etumatkaa kiinni.

Jyväskylässä viides erikoiskoe, Lankamaa, jouduttiin keskeyttämään, kun katsojat eivät noudattaneet Lankamaalla annettuja ohjeita sallituista katselupaikoista. Ensi kertaa Jyväskylässä peruttiin pätkä 36 vuoteen.

– Turvallisuus edellä totta kai mennään. Oli varmasti oikea päätös. Pitää noudattaa järjestäjien ohjeita, Lappi korosti Ylen haastattelussa.

Osa katsojista oli selkeästi piittaamattomia. Ohjeistuksen kerrottiin ollen paikan päällä selkeää.

Rovanperä kommentoi asiaa Ylen haastattelussa diplomaattisesti.

– Joskus voi tulla väärinymmärryksiäkin järjestäjien kanssa, mihin saa mennä ja mihin ei. Toivottavasti yleisö pysyy aisoissa, niin pääsemme ajamaan kaikki pätkät, Rovanperä jatkoi.

Elokapina järjesti Jyväskylän MM-rallin yhteydessä laillisen mielenosoituksen, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Naamioituneet henkilöt häiritsivät Elokapinan mielenilmausta ja ruiskuttivat mielenosoittajien päälle eläinten lantaa lietteenä.

– Jyväskylän Elokapinan rallikapinaan kohdistui koordinoitu aggressiivinen hyökkäys. Päästä varpaisiin naamioituneet miehet ruiskuttivat eläinten lietettä mielenosoittajien päälle. Todella raukkamaista! Mistä kumpuaa tällainen viha kanssaihmisiä kohtaan? Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Matleena Käppi kertoi Twitterissä.

Sisä-Suomen poliisi kertoi ottaneensa mielenilmausta häirinneet kiinni.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jyväskylän suurin arvoitus on Kalle Rovanperä

Kommentoi Facebookissa