Käänne tuloillaan? – Valtteri Bottaksella elämänsä tilaisuus

Valtteri Bottas on voittanut Mercedeksellä F1-kisoja kolmella kaudella

Valtteri Bottas on voittanut Mercedeksellä F1-kisoja kolmella kaudella. (Kuva AOP)

Valtteri Bottaksella on tänä vuonna parempi tilaisuus voittaa Formula ykkösten maailmanmestaruus kuin kertaakaan aiemmin.

FORMULA 1 Valtteri Bottas johti Itävallan Red Bull Ringillä ajettua F1-kauden avauskilpailua lähdöstä maaliin. Tallikaveri Lewis Hamilton sai tunnustaa Bottaksen paremmakseen sekä aika-ajoissa että kilpailussa.

Mieleen tuli maaliskuu 2019. Tuolloin Bottas ajoi voittoon kauden avauskilpailussa Australian Melbournessa.

Australian voittonsa jälkeen Bottas sanoi C Moren tv-haastattelussa, että häntä kritisoineet ”voivat vetää viikseen”. Mediassa puhuttiin hetken aikaa Bottas 2.0:sta, mutta tämä uusi uhmakkaampi Bottas ei kuitenkaan voittanut maailmanmestaruutta. Hän ei päässyt suurta unelmaansa edes lähelle, Lewis Hamiltonin oltua ylivoimainen.

Itävallan voittonsa jälkeen Bottas oli tyynempi kuin Australiassa edellisvuonna. Itseluottamus paistoi rauhallisuudesta kuitenkin läpi.

Vuosi on ollut poikkeuksellinen. Koronapandemia viivästytti kauden alkua neljällä kuukaudella. Vielä ei tiedetä, miten monta kilpailua tänä vuonna ajetaan.

Itävallassa tuli kuitenkin selväksi, että Mercedes on täysin ylivoimainen. Jos turva-auto ei olisi koonnut autoja letkaan, olisi Mercedes ottanut ylivoimaisen kaksoisvoiton.

Ferrari ottaa heinäkuussa käyttöön uuden kehityspaketin, mutta Itävallan kisan perusteella on vaikea uskoa, että Mercedeksen etumatka olisi kurottavissa. Tänä vuonna mestaruudesta taistelevat vain Bottas ja Hamilton.

Juttuvinkki: Polvistumatta jääneen Kimi Räikkösen kauden avaus päättyi tallin karmeaan tunarointiin

Bottaksen mahdollisuuksien kannalta oli hyvinkin tärkeää, että Hamilton jäi Itävallassa tunarointiensa takia neljänneksi. Bottas on Hamiltonia 13 pistettä edellä. Etumatkaan tuli kuusi ”lisäpistettä”.

Nico Rosberg voitti mestaruuden Mercedeksellä vain kerran oltuaan Hamiltonia parempi vuonna 2016. Nopeudellaan hän sai Hamiltonin kuitenkin epävarmaksi.

Bottaksen tultua Mercedekselle uransa lopettaneen Rosbergin tilalle, on Hamilton ollut suorituksissaan varmempi ja rennompi. Tämä johtuu siitäkin, ettei Bottas ole tuonut hänelle riittävän kovaa uhkaa.

Tänä vuonna tilanne voi muuttua. Jos Bottas nappaa alkukaudesta useamman voiton ja kasvattaa eroa MM-taistossa Hamiltoniin, voi Hamiltonin puntissa jo tutista. Kilpa-autoilussa päänsisäisillä asioilla on paljonkin merkitystä.

Tänä vuonna Bottaksella lienee maailmanmestaruuteen parempi mahdollisuus mestaruuteen kuin koskaan aiemmin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Vakuuttavaa työtä Valtteri Bottakselta – voitti kaoottisen formula-avauksen!

Kommentoi Facebookissa