Kaksi alle 10-vuotiasta lasta katosi uimarannalla – löydettiin elottomana vedestä ja elvytettiin

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan uimarannalla oli kadonnut kaksi alle 10-vuotiasta lasta. (Kuvituskuva Fotolia)

Molemmat lapset kuljetettiin sairaalahoitoon.

HUKKUMISONNETTOMUUS Poliisi, pelastuslaitos ja ensihoito saivat perjantaina 26. heinäkuuta noin kello 18 hätäkeskuksen kautta tehtävän Vantaalla sijaitsevalle Kuusijärven uimarannalle. Hätäkeskukseen tullen ilmoituksen mukaan uimarannalla oli kadonnut kaksi alle 10-vuotiasta lasta.

Poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon tullessa paikalle lapset oli löydetty vedestä, ja heitä elvytettiin uimavalvojien toimesta. Molemmat lapset kuljetettiin sairaalahoitoon.

Itä-Uudenmaan poliisi selvittää osaltaan tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä.

Poliisin tietoon on tullut tapahtuneeseen liittyen, että tapahtumapaikalla sivullinen henkilö on kuvannut elvytystilannetta. Poliisi toivoo, että kuvamateriaalia ei tulla julkaisemaan millään alustalla, eikä sitä jaeta eteenpäin.

Tehtävän johtovastuu on ensihoidolla eikä poliisilla ole tapauksesta muuta tiedotettavaa.

Lue myös: Kesäkuussa hukkui kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin vuosi sitten – ”Hukkuva pystyy harvoin huutamaan apua”

Kommentoi Facebookissa