JÄÄKIEKKO Jokerit pelasi KHL:ssä kaksi ottelua kahden päivän sisään Tatarstanin suurimmassa kaupungissa Kazanissa. Vastustaja oli liian kova Ak Bars Kazanin voitettua molemmat ottelut 4-1.
Sunnuntaina Jokerit antoi tasaisen vastuksen, mutta maalinteko ei ottanut onnistuakseen. Maanantaina Ak Bars hyödynsi Jokereiden jäähyilyn ja nousi tappioasemasta voittoon.
Maanantain ottelussa Eeli Tolvanen oli maalannut Jokerit Viktor Löövin syötöstä johtoon. Jokerit osui sen jälkeen myös useamman kerran tolppiin.
Ak Bars Kazan siirtyi kolmannen erän loppupuolella tasatilanteesta 3-1 -johtoasemaan Nigel Dawesin ja Stephane Da Costan ylivoimamaaleilla. Tästä Jokerit ei enää noussut ja lopussa Ak Bars osui vielä tyhjiin.
– Eilen oli tosi kova peli, johon emme olleet alussa valmiita, mutta tänään olimme. Tosi ylpeä olen joukkueesta. Olimme tasakenttäpelissä todella hyviä, mutta vaikea on voittaa peliä, kun on koko ajan alivoimalla, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki seuransa nettisivuilla.
Juttuvinkki: Epäilijät saivat nenilleen – tuli Leijonien historian pisin mitaliputki
Huonolle joukkueelle Jokerit ei hävinnyt. Onhan Ak Bars Kazan koko KHL:n kärjessä. Maanantain voittonsa myötä se on pisteen läntisen konferenssin kärkijoukkuetta TsSKA Moskovaa edellä.
Tatarstan on Venäjän Federaation rikkaimpia alueita. Vaikka Venäjällä on viime aikoina ollut talousmurheita, saa Ak Bars tatarstanilaisyrityksiltä yhä merkittävää tukea. Seuran ulkomaalaispelaajat ovat kehuneet Ak Barsin seuraorganisaatiota NHL-organisaation veroiseksi.
KHL:n mestaruuden Ak Bars on voittanut kolmesti. Viimeisimmän mestaruutensa joukkue saavutti 2018.
Jokerit on läntisessä konferenssissa nyt kahdeksantena, mutta on pelannut muita joukkueita selvästi vähemmän otteluita. Syynä vähäiseen pelimäärään ovat syksyn koronakaranteenit.
Jokerit jää nyt viikon mittaiselle maaottelutauolle. Seuraavaksi Jokerit pelaa ensi viikon alussa vierasottelut Vitjaz Podolskia ja Dynamo Moskovaa vastaan.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jääkiekon MM-kisaprojekti hämmästyttää – Rene Faselin Valko-Venäjä -kommentit loogisia
Kommentoi Facebookissa