Kalastus kiinnosti tänä kesänä kaikenikäisiä – ”Moni on herätellyt vanhan harrastuksen henkiin”

Tänä kesänä kalastus on selvästi yhdistänyt suomalaisia.

Tänä kesänä kalastus on selvästi yhdistänyt suomalaisia. (Kuvituskuva Fotolia)

Kalastonhoitomaksujen tuotto on jo ylittänyt 10 miljoonaa euroa.

KALASTUS Tänä vuonna lunastettujen kalastonhoitomaksujen tuotto ylitti syyskuun alussa 10 miljoonaa euroa. Metsähallituksen kyselyn mukaan tuoton kasvua selittää sekä kalastajien määrän lisääntyminen että aiemmin kalastaneiden suurempi maksamisaktiivisuus.

Tuottoa on kertynyt lähes 20 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Metsähallituksen kyselyyn vastanneista, ensimmäistä kertaa kalastonhoitomaksun maksaneista noin puolet koki lisääntyneen vapaa-ajan vaikuttaneen harrastuksen aloittamiseen.

Metsähallituksen verkkosivuliikenteen perusteella kiinnostus kalastonhoitomaksua kohtaan on kasvanut kaikissa ikäryhmissä. Suhteellisesti eniten kasvua viime vuoteen verrattuna näkyy ikähaarukan ääripäissä eli 55 vuotta täyttäneissä ja 18−25-vuotiaissa.

− Tänä kesänä kalastus on selvästi yhdistänyt suomalaisia. Lapset ovat houkutelleet vanhempia kokeilemaan kalastamista, ja moni on herätellyt vanhan harrastuksen vuosien jälkeen henkiin. Iloksemme viesti kalastonhoitomaksun merkityksestä on tavoittanut myös aiemmin luvatta kalastaneita, sanoo Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi.

Juttuvinkki: Kolme kätevää kalareseptiä onkijalle – myös mökkiolosuhteissa voi kokata herkullisia aterioita

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset myöntävät varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon, kalastuksenvalvontaan, kalastusharrastuksen edistämiseen, kalatalousalan neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin.

Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18–64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta www.eraluvat.fi, Eräluvat-sovelluksella, palvelunumerosta 020 69 2424, R-kioskeista sekä Metsähallituksen luontokeskuksista.

Metsähallitus toteutti elokuun alussa kyselyn 75 615 kalastonhoitomaksun vuonna 2020 maksaneelle. Kyselyyn vastasi 18 565 henkilöä.

Lue myös: Kalastuslupia voi nyt hankkia mobiilisovelluksella – luvat myös säilyvät tallessa

Kommentoi Facebookissa