KOLUMNI Viime aikoina on kiistelty siitä, kaunisteliko professori Mauno Jokipii aikoinaan tarkoituksellisesti suomalaisten vapaaehtoisten SS-miesten historiaa. Kritiikin kärjessä on ollut Helsingin Sanomat, mutta myös saman yhtiön sisarlehti Ilta-Sanomat vakuutti, kuinka arvostelu Jokipiitä kohtaan ei ole epäisänmaallisuutta vaan historiatiedettä.
Tieteen ja tutkimuksen keskeinen tehtävä kun oli kirjoittajan mukaan epäillä aikaisempia tutkimuksia ja katsoa niitä kriittisin silmin. Jokipii oli muuttanut lähteessään olleen sanan ”ammuttiin” muotoon ”sai surmansa”.
”Seuraava looginen kysymys on: mitä muuta Jokipii on vääristellyt?”
Olen itse kirjoittanut kollegani kanssa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisen osan Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin elämäkerrasta. Vietnamin sodan salaisessa tehtävässä kadonneen Törnin sisaret olivat tuolloin vielä elossa, samoin suuri joukko Törnin jääkäreitä ja amerikkalaisia aseveljiä.
Kirjoista muodostuikin vauhdikas kolmelle mantereelle sijoittuva seikkailukertomus, jonka tapahtumat pitäytyivät tositapahtumissa, mutta dialogit oli dramatisoitu. Tyylilajin valinta sekä Törnin sotasankarimaine närästivät muutamaa historiantutkijaa, mutta sotahistoria sai paljon uusia, nuoria lukijoita.
Dosentit Juha Pohjonen ja Oula Silvennoinen julkaisivat vuonna 2013 kirjansa Tuntematon Lauri Törni (Otava), joka mainoskannen mukaan purki ”tosiasioihin perustumatonta henkilökulttia”. Törnin tarina alkaa kuitenkin kirjassa nolosti väärällä syntymäajalla, ja päättyy kuolemaan väärässä maassa. Virheitä on mittava määrä.
Kanteen on valittu kuva elämästään seitsemän viikkoa Saksassa SS-vapaaehtoisena olleesta nuoresta Törnistä, pääkallokokardi koppalakissaan. Helpoin tapa viedä henkilön maine on tehdä hänestä natsi, tai oikeastaan vieläkin enemmän. Ilta-Sanomat kysyi tuolloin mitä mieltä olin kirjasta. Toimittaja piti historiantutkijoiden hyökkäystä todella poikkeuksellisena.
”Jos dosentti ja tohtori haluavat tehdä Törnistä juopon natsin niin tehköön, akateemisten tutkijoiden pitäisi kuitenkin pyrkiä jonkinlaiseen tarkkuuteen.”
Pohjonen ja Silvennoinen muun muassa väittivät kirjassaan, että Törni olisi syyllistynyt useisiin tappeluihin ja juopotteluihin ollessaan suomalaisista vapaaehtoisista koostuneen SS-pataljoonan mukana Saksassa. Tutkijat kirjoittivat, kuinka Törnin ”retki päättyi humalaisiin töppäyksiin ja nolostuttavaan kotiinpaluuseen maitojunan kyydissä”.
Silvennoinen toistaa vielä vuosia myöhemmin Vihreän langan alasivuston artikkelissaan, kuinka Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Kukaan muu Törnistä kirjoittanut ei vastaavasta ollut kertonut. Kaksikko syyttikin muita kirjailijoita kaunistelusta ja asioiden keksimisestä.
Olin jo varma, että en enää Lauri Törnistä kirjaa kirjoittaisi, mutta sotasankarin satavuotispäivät ja yhä uudelleen eri medioiden toimesta eteen tulevat syytökset ja väärät tiedot saivat mieleni muuttumaan. Virheet kumuloituvat aina kun niitä toistetaan, esimerkiksi Yleisradio ei ole vuosien kuluessa vaivautunut edes korjaamaan Törnin oikeaksi kuolinmaaksi Vietnamia Laosin sijaan.
Mielestäni oli myös häpeämättömän röyhkeää syyttää muistelleita henkilöitä – usein jo iäkkäitä aikalaisia – suoranaisesta valehtelusta. Pohjonen ja Silvennoinen eivät tehneet itse ainoatakaan Törnin tunteneen henkilön haastattelua.
Päätin tarkistaa tutkijoiden esittämät epäilyttävät väitteet, mainitun yhtenä monista. Saksasta oli palautettu 16 upseeria jatkosodan syttyessä, koska vapaaehtoisten ryhmässä oli heitä liikaa. Tunnettu tieto on, että liikaupseereiden mukana lähetettiin välikohtauksen johdosta myös kolme aliupseeria Suomeen.
Dosenttien kirjassaan antamista lähteistä yksikään ei kerro mitään Törnin alkoholinkäytöstä. Valpon kuulustelija Juho Rajala väitti omassa muistiossaan Törnin liittyvän tappeluihin ilman viittausta kertojaan, mutta alkoholinkäytöstä hänkään ei väitä mitään. Rajala itse oli tuomittu sotilaspassinsa väärentämisestä ja häntä syytettiin kuulustelukertomusten peukaloimisesta.
Professori Mauno Jokipii kertoo kuitenkin teoksessaan Panttipataljoona, että kaksi upseeria olisi syyllistynyt häiriöihin. Lähteeksi oli mainittu yhdysupseeri K.E. Levälahden kirje, joka löytyisi Kansallisarkistosta. Anoin käyttöluvan sieltä löytyviin SS-arkistoihin, joita tutkittiin samaan aikaan valtioneuvoston kanslian selvityshankkeessa.
Käyttöluvan saaminen kesti kuukausia, ja uumoilin sen johtuvan selvityshankkeesta. Lopulta selvisi, että Kansallisarkiston oman oudon teknisen virheen johdosta lupa ei ollut koskaan kirjautunut, ja en näin saanut asiasta tietoa. Puolen vuoden kuluttua lupa kuitenkin järjestyi.
Kansallisarkistosta löytyikin kyseinen todiste. Kirjeessään 12.8.1941 Stralsundista Esko Riekille yhdysupseeri vahvistaa syylliset, jotka ”ovat menneet samassa lähetyksessä kuin ne upseerit, jotka pyynnöstä ja ylimääräisinä täältä vapautettiin”. Levälahti julkistaa nimet, luutnantti Karjalaisen ja vänrikki Paukkalan, jotta upseereita ei sekoitettaisi syyttömiin.
Törni ei liity tapaukseen millään tavalla, mutta tutkijat silti mustasivat Törnin maineen keksityllä väitteellä tekemällä hänestä maitojunalla palautetun, ”tappelevan juopon natsin”. Sekä Silvennoinen että Pohjonen ovat työskennelleet Kansallisarkistossa.
Toisin kuin itse sain, annoin heille mahdollisuuden vastata kirjoittamastaan, mutta hieman pilkallissävyisistä sähköposteista huolimatta kumpikaan ei pystynyt esittämään mitään lähteitä ennakkoluuloiselle kuvitelmalleen. Asian paljastuttua Silvennoinen on yrittänyt uhriutua itse, Helsingin yliopiston dosentti myös erikoisesti nimittelee muita nettikeskusteluissa.
Tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa sivuaa asiaa yleisellä tasolla Tietokirja.fi-päivien ohjelmakirjan johdannossaan.
”Tieto on aina voitava perustella, eikä perusteluksi käy se, että kun kaikkea ei tiedetä, niin tämäkin voi hyvin olla totta. Tutkimustiedon valikointi oman väitteen tueksi on valheellista, jos vasta-argumentit jätetään kertomatta. Tarkoituksella kerrotut väärät väitteet eivät ole fiktiota vaan valheita.”
Suomessa onkin vallalla erikoinen historiantulkinta, natsijahti. Se muistuttaa talvisotaa edeltävää neuvostoliittolaista jartsevilaista propagandaa, jossa suomalaisen sotilaan ja valtionjohdon taustalla on aina olevinaan pahantahtoinen motiivi – usein jonkinlainen kansallissosialistinen salajuoni.
Jo kirjansa alkuluvuissa Pohjonen ja Silvennoinen toistavat ilman epäilyksen häivää erään mielenterveysongelmaisen henkilön kuulusteluissa esittämää ”oikeaa kerrottavaa”, järjetöntä väitettä, jonka mukaan toinen Mannerheim-ristin ritari Alpo Marttinen sekä Törni puuhailevat keväällä 1949 Ruotsissa salaisen ”amerikkalaisen vakoilujärjestön” jäseninä.
Järjestön johtajaksi nimetty Marttinen oli todellisuudessa siirtynyt jo vuosia aikaisemmin Yhdysvaltoihin ja opetti samaan aikaan tuhansien kilometrien päässä Fort Leavenworthissa talvisodankäyntiä.
Lyön Marskin ryyppy -pullon vetoa, että valtamedioiden kolumnistit eivät nyt kysy, mitä muuta tutkijat ovat vääristelleet.
- Lähde kirjoittajan uusi elämäkerta: Lauri Törni – Mannerheim-ristin ritari ja USA:n vihreiden barettien sankari (Readme.fi)
Lue myös: Korkeimman oikeuden tuomari – ”Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni sai sotilasarvonsa takaisin”
Kommentoi Facebookissa