Kantarelli valittiin Suomen kansallissieneksi – herkkutatti, haaparousku ja suppilovahverot hyviä kakkosia

Kantarelli eli keltavahvero sopii kansallissieneksi myös siksi, että sitä esiintyy koko maassa.

Kantarelli eli keltavahvero sopii kansallissieneksi myös siksi, että sitä esiintyy koko maassa. (Kuva Marttaliitto)

Kaunis ja helposti tunnistettava sieni on turvallinen myös aloittelevalle sienestäjälle.

SIENET Perinteisen sienipäivän ja -viikon kunniaksi Martat käynnistävät elokuussa yleisöäänestyksen, jolla etsittiin Suomelle kansallissientä. Äänestykseen osallistui noin 2 500 äänestäjää.

Voittajaksi valikoitui kantarelli 40 prosentin ääniosuudella. Äänestyksessä herkkutatti, haaparousku ja suppilovahvero saivat tasaisesti toiseksi eniten ääniä, kukin noin 15 prosenttia.

– Moni asia puhuu keltavahveron eli kantarellin valinnan puolesta. Kantarelli on kaunis ja helposti tunnistettava sieni, mikä tekee siitä hyvin turvallisen sienen myös aloittelevalle sienestäjälle. Se on kesäsienistä ensimmäisiä ja yleensä runsassatoinen. Sillä on myös sienistä ehkä kaikkein pisin satokausi, toteaa Marttaliiton sieniasiantuntija Arja Hopsu-Neuvonen.

Kantarelli sopii kansallissieneksi myös siksi, että sitä esiintyy koko maassa. Se on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, ja vaikka se on harvinaisempi Pohjois-Suomessa, sitä kuitenkin esiintyy aina Tunturi-Lappia myöten. Kasvupaikaltaan kantarelli on paikkauskollinen ja se kasvaa usein suurina ryhminä. Kantarelli on erityisesti suomalaisten suosiossa. Esimerkiksi Ruotsissa sitä käytetään paljon vähemmän.

Herkkutatti, eli kansanomaisesti kivitatti, on arvostetuimpia ja herkullisimpia ruokasieniämme. Haaparouskua tai haapasientä käytetään perinteisesti sienisalaattiin erityisesti jouluna.

Suppilovahvero taas on helppo tunnistaa, se on hyvin herkullinen ja runsassatoinen. Suppilovahveron käyttö yleistyi Suomessa vasta 1970-luvulla. Nykyään sieni kuuluu eteläisen ja keskisen Suomen sienestäjien suosikkisieniin.

Lue myös: Miten totuttelen syömään sieniä – jos se ei ole yrityksistä huolimatta onnistunut?

Kommentoi Facebookissa