JÄÄKIEKKO Oulun Kärpät antoi perjantai-iltana karmeaa kyytiä HIFK:lle Helsingissä pelatussa SM-liigan ottelussa. Kärpät murskasi HIFK:n maalein 7-3.
HIFK oli alkuminuutit pelin päällä, mutta Kärpät iski sen jälkeen ensimmäisestä paikastaan kiekon reppuun ja HIFK:n konseptit sekosivat täysin.
– Ihan pirteä alku oli meiltä, mutta ei saatu siinä yv:llä maalia. Sen jälkeen kaveri oli tehokas ja vedimme käsijarru pohjassa pitkään. Aikamoista pyristelyä oli loppupeli. Ei ollut meidän ilta tänään, HIFK:n kapteeni Jere Sallinen summasi ottelun jälkeen.
HIFK tiedotti ennen ottelua peräti kahdesta uudesta hankinnasta, kun Antti Suomela ja Otto Koivula liittyivät NHL-lainoina joukkueeseen. NHL-lainoja jouduttiin ottamaan paikkaamaan karmeaa loukkaantumissumaa, mutta samalla kentälliset taas elivät. Se saattoi osaltaan sekoittaa HIFK:n pakkaa.
– Totta kai se osittain vaikuttaa, kun on paljon loukkaantumisia ja ukkoja tippuu pois ja vaihtuu pelaajia. Mutta tänään ei silti pysty menemään sen taakse. Olisi pitänyt pystyä pelaamaan paremmin, Sallinen linjasi.
Kärpät on sarjan kärjessä. Joukkue on voittanut kaikki kolme otteluaan varsinaisella peliajalla.
Myös Ilves on voittanut kaikki kolme otteluaan. Perjantaina Ilves kukisti Jukurit tylysti 5-1.
Juttuvinkki: Pentti Matikaisen saavutukset jäivät MM95-hypetyksen varjoon
Ässät voitti Porissa Vaasan Sportin varsinaisella peliajalla 3-2 ja nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Ässillä on neljästä ottelusta koossa kahdeksan pistettä.
Kärppien ohella suurimpana mestarisuosikkina pidetty Lukko oli tyly vieras Hämeenlinnassa. HPK jäi siellä jalkoihin maalein 1-5. Lukolla on kolmesta ottelusta tilillään kuusi pistettä.
Tappara voitti Kuopiossa KalPan 6-3 jatkaen Lukon kanssa tasapisteissä. TPS nappasi kauden toisen voittonsa lyötyään jatkoajalla SaiPan 4-3.
Viime kauden yllättäjäjoukkue KooKoo avasi voittotilinsä. KooKoo pehmitti Kouvolassa JYPin 3-1.
Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen
Lue myös: Suomen jääkiekon pelaajakehitys pitänyt tasonsa – Ruotsi ja Venäjä selkeästi edellä
Kommentoi Facebookissa