Kärpät tukalassa tilanteessa – pudotuspelipaikka voi vielä karata

Kuva Fotolia

Kärpät hävisi keskiviikkona Tapparalle 0-1. On vielä mahdollista, että Kärpät jäisi rannalle pudotuspeleistä.

JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin keskiviikkona neljä ottelua. Sarjakärki Tappara voitti Kärpät 1-0, mikä vei Kärpät pahaan tilanteeseen pudotuspelipaikkataiston kannalta.

Jokereista Kärppiin muutama viikko sitten siirtyneen Lauri Marjamäen valmentama Kärpät lähti otteluun puolustus edellä. Tarkka pelaaminen ei tuottanut Kärpille kuitenkaan tulosta,

Tapparan voittomaalin viimeisteli Waltteri Merelä. Hänen rannelaukauksensa yllätti Kärppien maalivahti Joel Blomqvistin.

Kärppien tilanne on tukala, sillä sen pudotuspelipaikka ei edelleenkään ole varma. Sarjataulukossa Kärpät on kahdeksantena, mutta sijoitukset määritetään voittoprosenteilla. On mahdollista, että takana olevat Pelicans, KooKoo ja KalPa nousevat vielä Kärppien edelle.

TPS onnistui yllättämään Jukurit Mikkelissä maalein 3-1. TPS:n suurin hahmo oli maalivahti Andrei Karejev, joka torjui ottelussa 35 kertaa.

Jukurit jatkaa tappiostaan huolimatta sarjassa kolmantena. TPS nousi sarjassa HPK:n edelle viidenneksi.

Kouvolassa KooKoo hävisi Sportille lukemin 2-3 voittomaalikilpailun jälkeen. KooKoo on sarjassa kymmenentenä ja yhä siis kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa. Sportin kausi päättyy runkosarjaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Roman Rotenberg jännittää Vladimir Putinin kohtaloa

Kommentoi Facebookissa