AUTOT Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut henkilöautojen mallikohtaiset katsastuksen vikatilastot viime vuodelta. Kuten aiempina vuosina, autoja hylättiin eniten etuakseliston, jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä jarruvikojen vuoksi. Ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 prosenttia eli saman verran kuin edellisenä vuonna.
Traficomin mallikohtaisissa tilastoissa ovat mukana 3–15-vuotiaat henkilöautot. Näiden autojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin vuonna 2019 keskimäärin 21 prosenttia, kun vuonna 2018 vastaava luku oli 20 prosenttia.
Lakimuutoksen jälkeen suurempi osa katsastuksista keskittyi kuitenkin aiempaa vanhempiin autoihin, mikä näkyy hylättyjen osuuden kasvuna, kun kaikkia ikäluokkia tarkastellaan yhteensä.
Varsinkin 6–9-vuotiaita autoja katsastettiin vuonna 2019 selvästi aiempia vuosia vähemmän. Tietyn mallin ja käyttöönottovuoden tiedot löytyvät mallikohtaisista tilastoista, jos mallia on katsastettu tilastovuonna 100 kertaa tai enemmän.
– Katsastustilastoissa ovat mukana myös mallikohtaiset ajokilometrit, mikä mahdollistaa mallin hylkäysten osuuden ja vikatietojen suhteuttamisen mallilla keskimäärin ajettuihin kilometreihin. Uudemmista malleista ensimmäistä kertaa tilastoihin ovat nousseet muun muassa Ford Ecosport, Kia Niro, Mercedes-Benz GLE, Renault Talisman, Seat Ateca sekä Volvo S90 ja V90, kertoo Traficomin erityisasiantuntija Ari Väisänen.
Lisäksi tilastoista löytyvät korjauskehotuksiin, hylkäyksiin ja ajokieltoihin johtaneiden vikojen lukumäärät käyttöönottovuosittain, mallisarjoittain ja vikakohteittain. Tiedot löytyvät tietokantataulukosta Henkilöautojen määräaikaiskatsastukset malleittain ja vikakohteittain 2017–2019.
Uusia autoja hylätään eniten etuakseliston ja käyttöjarrun vikojen vuoksi. Vanhemmilla autoilla yleisin hylkäyssyy on etuakselisto. Myös jousituksessa ja iskunvaimennuksessa löytyvät viat ovat yleinen hylkäysperuste.
Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista vuonna 2019 hylättiin 27 prosenttia, kun vastaava luku edeltävänä vuonna oli 26 prosenttia. Hylkäysten osuuden kasvu johtuu pääosin siitä, että vuonna 2019 katsastettiin keskimäärin aiempaa vanhempia autoja. Katsastetun henkilöauton keski-ikä vuonna 2019 oli 14,1 vuotta ja edellisenä vuonna 13,2.

Hylkäykseen johtaneita vikoja löydettiin katsastusta kohti noin viisi prosenttia enemmän ja ajokieltoon johtaneita vikoja noin 21 prosenttia enemmän. Kasvu johtuu katsastuksen uusista arvosteluperusteista sekä jälleen siitä, että vuonna 2019 katsastettiin aiempaa vanhempia autoja. Hylkäykseen johtaneiden vikojen määrät ovat lisääntyneet, verrattuna varsinkin valaisimien ja sähkölaitteiden vikojen sekä alustan ja korin ruostevaurioiden takia.
Ajokieltoihin johtaneita vikoja löydettiin viime vuonna yhteensä noin 20 000. Vikojen määrä kasvoi vuoteen 2018 verrattuna erityisesti jarrujärjestelmät-pääkohteessa. Käytännössä ajokieltoon langetettiin erityisesti käyttö- tai seisontajarrun kunnon takia.
– Odotetusti lainsäädäntömuutos näkyi katsastusten lukumäärän vähenemisenä, koska katsastusaikaväli harveni. Vuonna 2019 määräaikaiskatsastuksia suoritettiin yhteensä noin 2 010 000, eli 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018, jolloin katsastusten lukumäärä oli 2 240 000, toteaa Traficomin tiiminvetäjä Teemu Toivanen.
Toukokuussa 2018 otettiin käyttöön uudet katsastusaikavälit ja katsastuksen uudet arvosteluperusteet. Ajoneuvot siirtyvät uuden sääntelyn mukaisiin käytäntöihin, kun ne on ensimmäisen kerran katsastettu uuden sääntelyn aikana.
Uuden sääntelyn mukaan henkilöauto on katsastettava ensimmäisen kerran viimeistään 4 vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä ja sen jälkeen viimeistään 2 vuoden kuluttua edellisestä katsastuksesta. Kun käyttöönotosta on kulunut yli 10 vuotta, ajoneuvo on katsastettava vuosittain.
Lue myös: Keskimäärin joka viides auto hylätään katsastuksessa – vikatilaston kärjessä jarrut
Kommentoi Facebookissa