JÄÄKIEKKO NHL:n varakomissaari Bill Daly kertoi keskiviikkona Pariisissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa lisätietoja helmikuussa 2024 järjestettävästä jääkiekon World Cup -turnauksesta. Kovin uutinen oli, että suunnitelmana olisi järjestää toinen lohko Euroopassa ja toinen Pohjois-Amerikassa.
World Cupissa, suomeksi maailmancupissa, pelaavat kaikki parhaat pelaajat. Kyse on NHL:n ja sarjan pelaajayhdistyksen järjestämästä turnauksesta.
Euroopan otteluita pelattaisiin perinteisissä jääkiekkomaissa. Näin ollen lienee todennäköistä, että Leijonat pääsisi pelaamaan otteluita kotiyleisönsä edessä, kuten 1996 ja 2004 World Cupeissa.
Suomen todennäköinen pelipaikka olisi Tampereen Nokia-areena, mikäli Helsingin entisen Hartwall-areenan kohtalo ei sitä ennen ratkea hyvissä ajoin. Mahdollisesti Leijonat pelaisi Suomessa myös harjoitusotteluita.
Turnauksen loppupelit järjestettäisiin Pohjois-Amerikassa. Kaupungista ei vielä ole tehty päätöstä.
Mukana World Cupissa olisi kahdeksan joukkuetta. Joukkueet siis jaettaisiin kahteen neljän joukkueen lohkoon. Kanada ja Yhdysvallat pelaisivat alkusarjan pelinsä Pohjois-Amerikassa kahta eurooppalaisjoukkuetta vastaan.
Kuusi joukkuetta pääsisi World Cupiin suoraan. Kaksi muuta joukkuetta saisi paikan karsintojen kautta. Ukrainassa raakalaismaista sotaa harjoittavan Venäjän kohtalosta ei ole vielä päätöstä.
Vuoden 2016 World Cup, joka pelattiin kokonaan Torontossa, oli floppi. Ajankohta syyskuussa oli väärä ja Pohjois-Amerikan sekä Euroopan tähdistöjoukkueet latistivat osaltaan tunnelmaa, kun kyse kuitenkin oli maajoukkueturnauksesta.
Nyt NHL on oppinut virheistään. Helmikuu on ihanteellinen ajankohta huippuluokan jääkiekkoturnaukselle ja Yhdysvalloissa on mahdollista saada enemmän mediatilaa, kun baseballin MLB sekä amerikkalaisen jalkapallon NFL ovat tauolla.
Euroopan ottelut takaavat täysiä halleja. NHL:n kassakonekin kilisee mukavasti ja kansalliset jääkiekkoliitot rahastavat siinä sivussa.
Hyvä kysymys onkin, miksi World Cupia ei ole pelattu helmikuussa tällaisella formaatilla aiemmin?
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Harkimoiden dynastialla tuskin tulevaisuutta Jokereissa
Kommentoi Facebookissa