JÄÄKIEKKO Naisleijonien tiistain MM-kisaottelu Sveitsiä vastaan jää historiankirjoihin omanlaisena farssinaan. Sveitsillä oli sairaustapausten takia mukana vain 15 kenttäpelaajaa ja Suomi voitti puolivauhdilla 4-0.
Suomen ja Sveitsin ottelussa ei sarjajärjestelmän takia ollut urheilullista panosta. Ylemmästä viiden joukkueen alkusarjasta kaikki joukkueet etenevät puolivälieriin.
Itse asiassa Suomen olisi kannattanut hävitä tahallaan. Silloin torstaina pelattavaan puolivälieräotteluun Naisleijonien vastustajaksi olisi tullut Japani, joka on heikompi joukkue, kuin alemman alkusarjan voittaja Tshekki, jota vastaan Suomi puolivälierissä pelaa.
Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF on saanut MM-kisojen pelisysteemistä paljon kritiikkiä. Naisleijonien päävalmentajan tehtävät Pekingin olympialaisissa jättänyt Pasi Mustonen kommentoi vuosi sitten pelijärjestelmää vitsiksi, eikä suinkaan perusteitta.
Ongelmana tietysti on, että Kanada ja Yhdysvallat ovat muihin joukkueisiin verrattuna ylivertaisia. Suomi tulee perässä yksinäisenä kolmosena.
Viisi joukkuetta ylemmässä alkusarjassa on sinänsä sopiva määrä. Itse asiassa koko turnaus olisi suurten tasoerojen takia järkevämpää järjestää kuuden joukkueen sarjana, kuten Naganon 1998 olympiakisoissa. Alkusarjassa joukkueet kohtaisivat toisensa kerran ja neljä parasta etenisi välieriin.
Nykyinen sarjajärjestelmä, jossa viisi ylemmän alkusarjan parasta pääsee varmasti puolivälieriin, ei palvele ketään. Se ei ole naisten jääkiekon kehitystä palveleva sarjajärjestelmä.
Kuuden joukkueen MM-turnaus olisi urheilullisesti toimiva systeemi. Edellisten kisojen neljä parasta voisi saada kisoihin suoran sarjapaikan ja kaksi muuta joukkuetta ratkottaisiin kauden aikana pelattavien karsintaturnausten kautta.
Epätasaisten otteluiden lisäksi naisten MM-turnaus on päässyt Suomessa otsikoihin kohu-uutisoinnin takia. Ilta-Sanomat väitti keskiviikkona nettisivuillaan, että Naisleijonien MM-kisajoukkueen maalivahti Meeri Räisänen olisi hyllytetty joukkueen ulkopuolelle. Syynä olisi Räisäsen toiminta kaukalon ulkopuolella.
Hyökkääjä Susanna Tapanin vierailu ystävänsä häissä kesken kisojen aiheutti viikonloppuna kohua. Tapani jätti hääreissunsa takia USA-ottelun väliin.
Räisänen twiittasi isälleen viikonloppuna syntymäpäiväonnittelut. Twiitissä ei kritisoitu Tapania, mutta sen pystyi tulkitsemaan sarkastiseksi.
– Harmi, kun en ole siellä juhlimassa teidän läheisteni kanssa, Räisänen lähetti syntymäpäiväonnittelut isälleen.
Räisänen pelasi maanantaina Japania vastaan ja torjui 9-3 -voiton. Tiistaina Naisleijonien 4-0 -voitossa Sveitsistä Räisänen ei ollut kokoonpanossa. Anni Keisala aloitti maalilla ja teki kolmannessa erässä tilaa varamaalivahti Jenna Silvoselle.
Keskiviikkona Räisänen oli normaalisti median haastateltavissa MM-joukkueen järjestämässä etähaastattelutilaisuudessa.
– Mun mielestäni ihan normaali fiilis, kommentoi Räisänen tilannetta joukkueessa.
Räisäsen mukaan hänen twiittinsä ei ole aiheuttanut keskustelua sen enempää.
– Ei me olla siitä millään tavalla keskusteltu. Jokainen on kokenut sen, millä lailla on kokenut. En mä ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Päävalmentaja Juuso Toivolan toimintatapojakaan Räisänen ei lähtenyt kuvailemaan.
– En mä osaa kommentoida tota asiaa. Valmentaja on, kuka on. Me pelaajat tehdään parhaamme siellä kentällä.
Jos Suomi Tshekille häviää, saattaa Toivolan pää mennä pölkylle. Tapaniin ja Räisäseen liittyvät kohut ovat sellaisia asioita, joita MM-kisajoukkueessa ei pitäisi olla.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa