Kohuyhtiötä epäillään miljoonien avustuspetoksesta – ”Annettu harhaanjohtavaa tietoa ja salattu seikkoja”

Urosta koskevan törkeän avustuspetoksen esitutkinta on valmistunut. (Kuvituskuva Fotolia)

Tutkinta on koskenut yhteensä yli kuuden miljoonan euron arvoisia lainoja sekä avustusta.

AVUSTUSPETOS Oulun poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee epäiltyä törkeää avustuspetosta. Asia on siirretty syyteharkintaan.

Esitutkinnan kohteena on ollut Uros oy. Tutkinta on koskenut yhtiön saamia, yhteensä yli kuuden miljoonan euron arvoisia lainoja sekä avustusta. Asia on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan. Epäillyt teot ovat tapahtuneet vuosina 2011–2016. Tutkinta on aloitettu vuoden 2021 alkupuolella Business Finlandin tekemän tutkintapyynnön perusteella.

Esitutkinnan perusteella kahta henkilöä on syytä epäillä rikoksesta. Poliisi epäilee, että Business Finlandille on annettu harhaanjohtavaa tietoa ja salattu seikkoja, joilla olisi ollut olennainen merkitys avustusten saamisen kannalta. Esitutkinnassa epäillyt ovat kiistäneet teot. Kuulustelujen yksityiskohtia poliisi ei kerro tarkemmin.

Esitutkinnan aikana poliisi on saanut vakuustakavarikkoon vastaavan määrän omaisuutta, mitä epäillyllä rikoksella on aiheutettu.

Julkista kohua aiheutti, kun Tampereelle avattava monitoimiareena oli saamassa nimen Uros Live, mutta sponsorointi lopulta purettiin kielteisen julkisuuden vuoksi. Vuonna 2011 perustettu yhtiö asetettiin konkurssiin helmikuussa 2022.

Lue myös: Talousrikostuomio ei ole esteenä tuen saamiselle – 15 miljoonaa euroa koronatukia olisi jäänyt myöntämättä

Kommentoi Facebookissa