JALKAPALLO Palloliitto ilmoitti tiistaina, että maaliskuun 31. päivänä Lyonissa pelattava jalkapallon harjoitusmaaottelu Ranska-Suomi pelataan ilman yleisöä. Ranskan jalkapalloliiton ilmoituksen mukaan stadionille ei tulla päästämään lainkaan yleisöä koronavirustartuntojen ennaltaehkäisemiseksi.
Ranskassa päätettiin jo viikonloppuna, ettei yli 1000 hengen yleisötapahtumia järjestetä. Suuremmat urheilutapahtumat pelataan tyhjille katsomoille tai peruutetaan kokonaan
Lyonin otteluun pääsylipun hankkineille suomalaiskatsojille on kerrottu tilanteesta myös erikseen. Tämän hetken tilanteen perusteella ottelun televisiointi ei kuitenkaan ole uhattuna. Myös median edustajilla on yhä pääsy seuraamaan ottelua.
Huuhkajien on määrä pelata harjoitusottelu 27. maaliskuuta Wroclawissa Puolaa vastaan. Puolan jalkapalloliitto vahvisti tiistaina iltapäivällä, että sekin ottelu pelataan ilman yleisöä.
Koronavirus jyllää Euroopassa erityisen pahasti Italiassa. Maan kaikki urheilusarjat ovat keskeytyneet toistaiseksi, mutta kansainvälisissä sarjoissa, kuten jalkapallon Mestareiden liigassa ja Eurooppa-liigassa italialaisseurat jatkavat pelejään.
Tiistaina vahvistettiin, että FC Barcelona ja Napoli pelaavat ensi viikolla Mestarien liigan neljännesvälierien toisen osaottelun tyhjälle katsomolle. Barcelonan Camp Noulla pelattava ottelu joudutaan pelaamaan tyhjälle katsomolle koronaviruksen aiheuttaman uhan vuoksi.
Valencia pelaa tiistaina bergamolaista Atalantaa vastaan tyhjällä Mestalla-stadionilla. Ranskassa Paris Saint-Germain isännöi keskiviikkona Borussia Dortmundia ilman katsojia.
Jalkapallon miesten EM-turnaus, jossa Suomikin on mukana, olisi määrä järjestää 12.6.-12.7. Turnauksen valmisteluihin ei toistaiseksi ole tehty muutoksia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Koronavirus pelottaa – Naisten jääkiekon MM-kisat peruttiin
Kommentoi Facebookissa